Eri puolilla Suomea osassa seurakunnista ja seurakuntayhtymistä on viime vuosina luovuttu kirkkoherranvirasto-nimestä. Virastot ovat muuttuneet seurakuntatoimistoiksi. Tuorein nimenmuutos tapahtuu nyt toukokuun alussa Ylä-Savon seurakuntayhtymässä. Mistä on kyse, Ylä-Savon seurakuntayhtymän rekisteripäällikkö Helena Nykänen?
– Kun Ylä-Savon seurakuntayhtymä aloitti toimintansa vuoden 2011 alussa, seurakuntaneuvostot päättivät yhteisen keskusrekisterin perustamisesta. Kirkonkirjojen ja jäsenrekisterin pitäminen siis enää ole seurakuntien kirkkoherrojen vaan keskusrekisterin vastuulla. Kirkkoherranvirasto-nimitys antaa nykyään väärän kuvan siitä, kuka virastojen hoitamista asioista vastaa. Tämän vuoksi tein päätöksen nimenmuutoksesta.
Seurakuntalaiset saavat toimistosta edelleen täsmälleen samat palvelut kuin saivat virastostakin.
Rekisterinjohtaja on toimistotyöntekijöiden esimies
Nykäsen mukaan kirkkoherranvirasto-nimitys on oikea niissä seurakunnissa, jotka eivät kuulu mihinkään keskusrekisteriin. Niissä kirkkoherra vastaa edelleen kirkonkirjoista ja toimii viraston työntekijöiden esimiehenä. Keskusrekisteriin kuuluvissa seurakunnissa virastojen työntekijöiden esimies on keskusrekisterin johtaja.
Samaa nimeämislogiikkaa kuin Ylä-Savossa on noudatettu aiemmin monissa muissakin seurakuntayhtymissä. Esimerkiksi Kotka-Kymin yhtymässä perustettiin keskusrekisteri yhtymähallinnon uudistuksen yhteydessä vuonna 2005 ja samalla kirkkoherranvirastot muuttuivat nimeltään seurakuntatoimistoiksi.
Seurakuntatoimistoja löytyy myös muun muassa Raisiosta, Turusta, Pirkkalasta, Nurmijärveltä, Tampereelta, Helsingistä, Lappeenrannasta, Mikkelistä, Juvalta ja Porista.
”Tykkään perinteisestä nimestä”
Toisaalta kaikkialla nimenmuutoksia ei ole tehty, vaikka kirkonkirjat olisivatkin siirtyneet keskusrekisteriin. Vantaalla keskusrekisteriin siirryttiin vuoden 2009 alussa, mutta kaikkien seurakuntien palvelupisteet ovat edelleen nimeltään kirkkoherranvirastoja.
– Historiantutkijana pidän kovasti tästä perinteisestä nimestä. En näe mitään syytä ryhtyä muuttamaan sitä, koska virastoista saa edelleen samat palvelut kuin ennen keskusrekisterin perustamistakin, sanoo Vantaan seurakuntien keskusrekisterin rekisteripäällikkö Emilia Launonen.
Sen sijaan Launonen arvelee, että seurakuntien palvelurakenne menee jossakin vaiheessa kokonaan uusiksi.
– Valtionhallinnossa ajetaan jo alas Kelan toimistoja ja perustetaan palvelupisteitä, jotka tarjoavat keskitetysti kaikkia julkisia palveluja. Kirkolla on vielä todella tiheä palveluverkosto. Täytyy kysyä, pitäisikö kirkon tässä kulkea valtion kanssa samaan suuntaan, Launonen toteaa.
Kirkonkirjojen pitämisellä on pitkä historia
Jo 1600-luvulta alkaen seurakunnat ovat kirjanneet tietoa jäsenistään ja heidän perhesuhteistaan. On kerätty tietoa kasteista, rippikoulun käymisestä ja konfirmaatiosta, vihkimisistä, lasten syntymistä sekä muuttamisesta paikkakunnalta toiselle. Merkintöjä on tehty myös lukutaidosta tai sen puuttumisesta, rokotuksista ja joskus jopa nuhteista ja rangaistuksista.
Lokakuun alussa 1999 voimaan tulleen lain mukaan seurakunnat eivät ole enää virallisia väestörekisterinpitäjiä, mutta hoitavat edelleen tiettyjä viranomaistehtäviä. Näitä ovat virkatodistusten antaminen, lapsen nimi- ja äidinkielitietojen ilmoittaminen kasteen yhteydessä ja avioliiton esteiden tutkinta sekä kirkollisen vihkimisen, kirkkoon liittymisen, kirkosta eron ja kirkollisia toimituksia koskevien tietojen ilmoittaminen väestötietojärjestelmään.
Viimeistään viime vuoden aikana kaikkien seurakuntien täytyi ottaa käyttöön koko kirkon yhteinen jäsentietojärjestelmä Kirjuri.
Kuva: Iisalmen seurakunnan seurakuntasihteeri Airi Vilmi toivottaa asiakkaat tervetulleiksi seurakuntatoimistoon.