Kirkkohallitus tukee Kirkkopalvelujen ja Seurakuntaopiston yhdistymistä

Kirkkohallitus antoi tänään pitämässään täysistunnossa lausunnon Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiön ja Kirkkopalvelujen suunnittelemasta uudesta koulutus- ja palvelujärjestöstä. Suunnitelman mukaan Kirkkopalvelut ja Seurakuntaopisto muodostavat yhden toiminnallisen ja taloudellisen kokonaisuuden vuoden 2013 alusta alkaen.

Kirkkohallitus pitää lausunnossaan tärkeänä, että järjestöä rakennetaan hyvässä yhteistyössä kirkkohallituksen ja suunnitellun uuden organisaation taustayhteisöjen kanssa. Samoin se edellyttää, että yhdistymisestä kiinnostuneille ja taloudellisesti terveellä pohjalla toimiville muille kirkon koulutusorganisaatioille tarjotaan mahdollisuus liittyä osaksi uutta koulutus- ja palvelujärjestöä jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

Kirkkohallituksen mielestä on tärkeää, että syntyvä järjestö mieltää itsensä ennen muuta kirkon palvelujärjestöksi. Organisaation hallinnon tulee olla rakenteeltaan selkeä ja sen tulee liittyä luontevasti organisaation perustehtävään. Hallinnossa tulee kuulua ”kirkon ääni”. Sen päättävissä elimissä kirkon keskushallinnolle on varattava riittävä osuus ja sen lisäksi tarvitaan riittävä osuus seurakunnista, kristillistä järjestöistä ja myös yhteiskunnallista asiantuntemusta.

Edellinen artikkeliHanna Salomäki Kirkon tutkimuskeskuksen johtajaksi
Seuraava artikkeliTaivasusko hiipunut Norjassa

Ei näytettäviä viestejä