Kirkkohallitus jakoi 2,7 miljoonaa euroa rakennusavustuksia

Kirkkohallituksen syksyn rakennusavustuksista suurin myönnettiin Lapuan hiippakunnan Uuraisten seurakunnan uuden seurakuntatalon rakentamiseen (782 100 euroa). Toiseksi suurin avustus meni Reisjärven kirkon ja tapulin korjaukseen (551 000 euroa).

Rakennusavustushakemuksista suurin osa koski rakennusten kunnostamisia. Useissa kohteissa ajankohtaista on lämmitysjärjestelmien uusiminen. Suurehkoja korjaushankkeita on vireillä muun muassa Äänekosken, Vihannin ja Lemlandin kirkoissa.

Kemiönsaaren Västanfjärdin kivikirkon julkisivukorjaukseen haettua lähes 1,5 miljoonan euron avustushakemusta kirkkohallitus ei myöntänyt. Päätöksen perusteluissa todetaan, että seurakunnalla on useita arvokkaita kirkkorakennuksia, joiden käyttöä ja korjaustarpeita ja taloutta koskevia tietoja on tarpeen yhdistää. Kirkkohallitus edellyttää korjaushankkeen jatkosuunnittelua sekä ulkopuolisen rahoituksen selvittämistä.

Rakennusavustuksia jaettiin syksyn jaossa yhteensä noin 2,75 miljoonaa euroa. Koko vuoden rakennusavustusmäärä nousee lähes 5 miljoonaan euroon.

Edellinen artikkeliYli miljoona pyhiinvaeltajaa saapuu Mekkaan
Seuraava artikkeliTuplavaltuutetut kirkon kannalta äärimmäisen arvokkaita

Ei näytettäviä viestejä