Kirkkohallitus esittää: Yksi kummi riittää kastetulle

Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle, että kastettavalle lapselle riittää yksi kummi. Kummin on oltava evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Kirkon viestintä kertoo asiasta tiedotteessaan.

Päätöksen esityksestä Kirkkohallitus teki tänään 17.9. täysistunnossaan. Esitys edellyttää muutosta kirkkojärjestykseen, joten sen hyväksymiseen vaaditaan kirkolliskokouksen määräenemmistö. Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran marraskuun alussa.

Nykysäännösten mukaan kastettavalla on oltava vähintään kaksi kummia, mutta kirkkoherran erillispäätöksellä voidaan tyytyä yhteen kummiin. Kummien on oltava luterilaisen kirkon tai niin sanotun Porvoon yhteisön jäsenkirkon kastettuja ja konfirmoituja jäseniä. Kastettavan lapsen kummien määrällä ei ole ylärajaa.

Kasteen jälkeen lapselle voidaan erityisestä syystä lisätä enintään kaksi kummia. Päätöksen kummin lisäämisestä voi tehdä lapsen huoltajien hakemuksesta lapsen seurakunnan kirkkoherra.

Esityksestä kirkkojärjestyksen muutokseen pyydetään kirkon laintarkastustoimikunnan lausunto. Mikäli ehdotettu muutos hyväksytään kirkolliskokouksessa, se tulee tämänhetkisen arvion mukaan voimaan ensi vuoden alusta.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Aloite yhden kummin käytännöstä etenee kirkolliskokouksessa – Edustaja Ojalan arvio: 656 uutta kastettavaa vuodessa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPodcast-sarja vie kirkon ihmeellisten tarinoiden äärelle – ”Rajankäyntiä kristillisyyden ja yleisen
Seuraava artikkeliKirkon eläkerahasto arvioitiin vastuullisen sijoittamisen kansainväliseen kärkijoukkoon

Ei näytettäviä viestejä