Kirkko vaihtoi palvelinta – Kappalainen sai väärät sähköpostit

Kirkon tietoliikenne työntekijöiden sähköposteineen siirrettiin muutama viikko sitten uusille palvelimille. Kotimaa24:n saamien tietojen mukaan palvelimen siirrosta aiheutui ongelmia ainakin sähköpostien osalta.

Esimerkiksi vanhat sähköpostit katosivat siirron yhteydessä bittiavaruuteen, kertoo Nurmijärven seurakunnan Rajamäen piirikappalainen Martti Muukkonen. Näin on käynyt Muukkosen mukaan seurakunnassa lähes kaikille työntekijöille ja Muukkonen kertoo kuulleensa vastaavaa myös muista seurakunnista.

Martti Muukkosen kohdalle osui myös vakavampi ongelma.

– Minun sähköpostiini ilmestyi ihan vieraan henkilön sähköposteja, myös sellainen, jossa oli käyttäjätunnus ja salasana erääseen ohjelmaan, Muukkonen kertoo.

Vs. tietohallintojohtaja Jukka Tamminen kirkkohallituksesta kertoo, että kyseessä oli inhimillinen virhe, joka on jo korjattu.

– Kyse on siitä, että sähköpostilaatikoiden siirron taustalla tapahtui myös käyttäjänhallinnan muutos. Siellä jouduttiin tekemään vanhan ja uuden järjestelmän vastaavuustaulukko, johon oli tullut jossain kohtaa ajoa rivivirhe. Vanha ja uusi käyttäjä eivät siis täsmänneet ja sähköpostit menivät väärälle käyttäjälle, Tamminen selittää.

Tammisen mukaan rivivirhe tapahtui vain muutaman ihmisen kohdalla, eikä kyseessä ole jatkuva tietoturvaongelma.

Tammisen mukaan lähes kaikki sähköpostilaatikot siirtyivät uusille palvelimille normaalisti. Osa laatikoiden siirroista tapahtui pienellä viiveellä. Yksittäisten sähköpostien katoamiseen liittyvistä ongelmista hän ei ole kuullut.

– Kaikki palvelimella olleet postit on siirretty automaattisesti uusille palvelimille. Mutta jos sähköpostit ovat olleet työasemalla, emme ole niitä pystyneet siirtämään, koska meillä ei ole pääsyä työasemille, hän sanoo.

Palvelimen vaihdon yhteydessä siirrettiin noin puolet kirkon työntekijöiden sähköposteista. Loput siirretään uudelle palvelimelle alkuvuodesta.

Korjattu 5.12.2013 klo 12.56: Lauseeseen ”Näin on käynyt Muukkosen mukaan seurakunnassa lähes kaikille työntekijöille ja Muukkonen kertoo kuulleensa vastaavaa myös muista seurakunnista” on lisätty sana mukaan.

Edellinen artikkeliTee tänä vuonna mestaritason pipareita – Piparkakkumestarin vinkit
Seuraava artikkeliMaaninka ottamassa ison velan juuri ennen liitosta

Ei näytettäviä viestejä