”Kirkko on lasten ja nuorten oma tila” – Koululaiset viettävät yön kirkoissa eri puolilla maata

Kirkkovuodessa vietetään valvomisen sunnuntaita, ja sen vastaisena yönä 16.–17.11. on tiedossa kaikkien aikojen yökyläily. Lapset ja nuoret ovat päässeet ja pääsevät tänä syksynä viettämään yön kirkossa kymmenillä paikkakunnilla Helsingistä Lappiin. Useat seurakunnat järjestävät tapahtuman 7–14-vuotiaille juuri tänä viikonloppuna.

Helsinkiläiset Kallion ja Paavalin seurakunnat haastoivat keväällä muut luterilaiset seurakunnat mukaan Yö kirkossa -kampanjaan. Vuosi 2019 on kirkon varhaisnuorisotyön satavuotisjuhlavuosi, ja Yö kirkossa on yksi juhlavuoden päätapahtumista.

Kirkossa yöpymisiä toteutetaan syyskuusta joulukuuhun ulottuvalla jaksolla.

– Kirkko on seurakuntalaistensa, myös lasten ja nuorten oma tila. Nyt he ottavat sen käyttöön itse suunnittelemallaan tavalla, kertoo Kallion seurakunnan lastenohjaaja Tytti Friberg.

Helsingin Kallion seurakunnassa Yö kirkossa toteutetaan 24 tunnin tapahtumana. Kirkkoon saapuu yöpyjiä myös Töölön ja Lauttasaaren seurakunnista. Tilaisuuden ohjelma on pitkälti lasten ja nuorten suunnittelema.

– Aluksi tutustumme kirkkoon ja seuraavaksi siirrymme pihalle grillaamaan. Sitten valmistelemme yhdessä seuraavana päivänä pidettävää varhaisnuorisotyön satavuotisjuhlamessua. Siinä lapset ja nuoret ovat pääroolissa.

Friberg iloitsee siitä, että tapahtumaan tulee monenlaisia osallistujia. Osa ei ole aikaisemmin ollut mukana seurakuntien toiminnassa.

Yöpyjät tuovat mukanaan omat tyynyt, makuupussit ja makuualustat. Tarvittaessa seurakunnat voivat myös lainata niitä.

– Ruokalistakin on osallistujien suunnittelema. Tarjolla on muun muassa hampurilaisia, makkaraa ja tortilloja. Aamulla kirkkoon syntyy murobaari, Friberg kertoo.

Yön viettäminen kirkon suojissa on turvallista. Kallion kirkossa on paikalla aikuisia Kallion, Töölön ja Lauttasaaren seurakunnista sekä kaksi palkattua yövalvojaa.

Tytti Friberg uskoo, että tapahtumasta voisi kehittyä Kallion seurakunnassa vaikka jokavuotinen perinne.

– Lapset rakastavat tämänkaltaisia haasteita. Tulee erityinen fiilis, kun yöpyy kirkossa.

Kuva: Jukka Granström. Kallion kirkon kirkkosali.

Lue myös arkistojuttu (2017):

Elina Helkala pani maate 1600-luvun palkkasotilaan vierelle – 130 yöpyi Turun tuomiokirkossa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVapaat suunnat julkistivat Päivi Räsästä tukevan kannanoton
Seuraava artikkeliKolumni: Ortodoksiviesti kutsui luterilaista pelastusoppia harhaopiksi, ja se oli tyylitajutonta

Ei näytettäviä viestejä