Tämä juttu kuuluu Kotimaa-lehden sarjaan Kirkko ja minä. Siinä ihmiset eri puolilta Suomea kertovat elämästään ja suhteestaan paikalliseen kirkkoon. Tällä kertaa äänessä on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

”PETÄJÄVEDEN VANHA KIRKKO on lapsuusmaisemani peruskallio. Isäni, joka on aina arvostanut vanhoja asioita ja historiaa, vei minut jo pikkupoikana kirkon kauniille hautausmaalle. Vietimme siellä paljon aikaa hautoja katsellen. Hautausmaat ovat portteja muistoihin ja menneeseen aikaan.

Kävimme lapsuuden perheeni kanssa myös jumalanpalveluksissa tässä kirkossa. Uskonto on aina ollut, varsinkin äidilleni, sellainen, joka on vetänyt puoleensa.

Jumalanpalvelus oli erityinen tilaisuus. Siinä oli jotain arvokasta. Kirkossa oli talvisaikaan kylmä, koska tilaa on vaikea lämmittää. Tunnelma oli kuitenkin kodikas, kun pienessä kirkossa oli paljon kansaa.

Kirkko on talonpoikaisarkkitehtuurin upea taidonnäyte, veistetty kirveellä ilman sen suurempia arkkitehtejä tai piirroksia.

Isä kertoi kiinnostavia tarinoita kirkon historiasta. Pienenä oli jännittävää miettiä kirkon lattian alla olevia hautoja.

Katseeni kiinnittyi usein saarnastuoliin ja alttaritauluun. Myös kirkonkellot ja kellotapuli kiinnostivat minua. Pohdin, miten tapuliin voisi kiivetä.

Vanhempani opettivat, että kirkossa ei saa leikkiä ja siellä pitää olla hiljaa. Lapsen on tärkeää oppia hiljentymään.

Olen ylpeä siitä, että Petäjäveden vanha kirkko on päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Mainitsen siitä aina, kun kerron mistä olen kotoisin, ja vien vieraitani katsomaan tätä nähtävyyttä.

Mietimme vaimoni kanssa tätä kirkkoa myös vihkikirkoksemme, mutta se olisi ollut logistisesti vaikeaa.

Mika Aaltola. Kuva: Marek Sabogal

Kirkkoon liittyy myös mielenkiintoisia kansainvälisen politiikan käänteitä. Kun Silvio Berlusconi tuli aikanaan Suomeen vierailulle, hänen kerrotaan todenneen, että jokaisessa italialaisessa kylässä on hienompia kirkkoja kuin Petäjäveden vanha kirkko. Myöhemmin kävi ilmi, että hän viittasi johonkin islantilaiseen kirkkoon. Hän vain halusi kommentillaan korostaa Italian kauneutta.

Petäjäveden vanha kirkko on minulle erityinen paikka. Kun vierailen vanhempieni luona, käyn usein myös kirkossa rauhoittumassa. Istun kirkon penkissä ja pyhitän hetken yhteydelle. Hautausmaalla kävellessä mietin sukujen historiaa ja sitä, keitä kaikkia Petäjävedellä on ollut.

Ensi kesänä aion näyttää kirkon pienelle pojalleni. Haluan vaalia isäni perinnettä ja opettaa pojalleni kiinnostusta hämmästyttäviin asioihin. Toivon, että hänkin oppisi arvostamaan talonpoikaisarkkitehtuuria, kirkkoa itsessään ja sen tunnelmaa.

Tämä hieno puukirkko on säilynyt monta sataa vuotta. On tärkeää, että sitä arvostetaan ja siitä pidetään huolta.

Petäjäveden vanha kirkko

Keskisuomalaiset talonpojat veistivät kirkon 1763–65 kirkonrakentajamestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla.

Kirkko valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon 1994 esimerkkinä pohjoismaisesta puukirkkoarkkitehtuurista ja hirsirakentamistaidosta.

Se on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan.