Kirkko ja minä: Karstulan kirkko on Jussi Halttuselle tuttu lapsuuden päivistä asti

Karstulan kirkko. Kuva: Jussi Halttunen

Saarijärven seurakuntaan kuuluvan Karstulan seurakunnan kirkko on tullut minulle tutuksi jo lapsuudessa, sillä olen syntynyt Karstulassa.

Lapsuudessa kävimme kirkossa erityisesti juhlapyhinä, talvisin kirkkomatka tehtiin tosinaan hevosen vetämällä reellä. Muistan, että jo silloin kirkossa käynti tuntui hyvin juhlalliselta. Kotikirkkoni on mielestäni Karstulan hienoin rakennus, se on kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas.

Suurimman vaikutuksen minuun tekee Pekka Halosen maalaama alttaritaulu, jossa Jeesus puhuu Genesaretin järvellä. Kirkon viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 2003, jolloin sinne hankittiin digitaaliset urut. Urut ovat kirkon historian neljännet.

Jussi Halttunen. Kuva: Jussi Halttusen kotiarkisto

KIRKOSSA KÄYNTI antaa minulle levollisen ja arvokkaan olon. Siellä ollessa olo kevenee ja mielessä olevat murheet helpottavat. Tuntuu myös hyvin koskettavalta ajatella, että useat sukupolvet ovat kokeneet kirkossa ilon ja surun hetkiä sekä saaneet lohdutuksen sanomaa.

Jäin vuonna 2021 eläkkeelle Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtorin ja toimitusjohtajan virasta. Paneuduin sen jälkeen entistäkin intensiivisemmin historian tutkimiseen.

Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisesta historiasta, mutta eläkkeelle jäänti antoi lisää aikaa siihen. Kirjoitin myös jokin aika sitten Karstulan kirkon historiikin, jossa kerrotaan sen taival alusta saakka nykypäivään.

Kirkon historiaan on mahtunut paljon, eräs kriittisimmistä hetkistä koettiin vuonna 1857. Silloin kirkko oli tuhoutua jo alkuaikoinaan.

Tuolloin Karstulassa sattui iso tulipalo, missä tuhoutui kymmenkunta rakennusta. Palo oli lähtenyt maatilan karjakeittiöstä. Palon vuoksi hehkuvia kekäleitä lensi kirkon paanukatolle. Onneksi talonpojat Antti ja Kaarlo Muhonen sekä ruotusotamies Antti Fihl saivat katon sammumaan ajoissa sangoilla kannetulla vedellä.

Nykyään kirkossa on peltikatto. Sitä on tarkoitus korjailla lähitulevaisuudessa, samalla kirkko maalataan. Lähivuosien suunnitelmissa on myös hirsirakenteisen seurakuntatalon rakentaminen kirkon viereen.

Viihdyn myös kirkon hautausmailla. Sankarihautausmaa sijaitsee kirkon vieressä ja Päällimen hautausmaa parin kilometrin päässä kirkosta. Käyn hautausmaalla usein kävelemässä, sillä viihdyn siellä. Hautausmaalla näkee ja aistii historiaa levollisessa tunnelmassa. Järjestän myös toisinaan opastettuja hautausmaakävelyjä, sillä kerron mielelläni paikan historiasta.

Karstulan kirkko

– Puurakenteinen keskeiskirkko on tyyliltään myöhäisempireä

– Hirrestä rakennettu kirkko koostuu kuutiomaisesta keskitilasta, johon liittyy sivulla eteishuonemaiset ristivarret

– Valmistui vuonna 1853

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliElokuun loppua vietetään monessa seurakunnassa juhlallisissa merkeissä – luvassa on venetsialaisia ja teatteria
Seuraava artikkeliTV-vinkki: Sanavalmiin saarnamiehen tarina

Ei näytettäviä viestejä