Jos vielä 2000-luvun alkupuolella ekonomistit olivat julkisessa keskustelussa kaikkitietävien oraakkelien asemassa, nyt saman tilan ovat ottaneet psykologit, psykiatrit ja psykoterapeutit. Tuskin on sellaista ongelmaa, jota ei voisi lähestyä mielenterveyden näkökulmasta.
Asetelma on selvästi alkanut vaivata, sillä peräti kahdessa kevään uutuuskirjassa kyseenalaistetaan psykologisen kielen ja erityisesti psykiatristen diagnoosien valta-asema yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Anssi Bwalyan, Julia Sangervon ja Marjukka Antikaisen toimittamassa artikkelikokoelman Psykologian vallan kumous – Irti terapiakulttuurista kaikki kirjoittajat ovat psykologeja tai sosiaalipsykologeja.
Paikoin pamflettimaisessa kirjassa aihe ja näkökulmat vaihtelevat, mutta yksi viesti toistuu: yksilön ongelmien ratkomisen sijaan huomio kannattaisi kiinnittää yhteisöihin ja olosuhteisiin.
Psykiatriset diagnoosit ovat oirekuvauksia, mutta ne eivät ota mitään kantaa oireiden syihin. Toisin sanoen diagnoosi kertoo, mitä ihminen kokee, mutta ei sitä, miksi hän kokee niin. Masennuksen oireiden selittäminen masennuksella on kehäpäätelmä.
Esimerkiksi neurokirjon häiriöiden diagnoosimäärien kasvu saattaa kertoa enemmän yhteiskunnasta kuin yksilöstä. Kun työelämässä vaaditaan yhä enemmän vuorovaikutustaitoja ja tiedonhallintaa, on tuskin ihme, jos yhä useampi alkaa epäillä omaa toimintakykyään.
Työuupumukseenkin parempi ratkaisu voisi löytyä ammattiliitoista ja työntekijöiden järjestäytymisestä kuin kunkin yksilön stressinhallinnan parantamisesta.
Luontokokemusten taas tiedetään parantavan mielenterveyttä. Niinpä meidän tulisi keskittyä hillitsemään ilmastokriisiä eikä niinkään sen aiheuttamia tunteita.
Aivobiologialla mielen ongelmia ei ainakaan voi selittää, vaikka sellainen ajatus julkisessa keskustelussa usein esiintyy. Sitkeänä elää esimerkiksi käsitys serotoniinivajeesta masennuksen taustalla, mutta tutkimuksessa sitä ei ole onnistuttu todentamaan.
Sen sijaan tiedämme, että itsemurha-ajatukset ovat kaikkein yleisimpiä niillä, joilla on valmiiksi huonompi terveydellinen tai sosioekonominen asema. Suomessa itsemurhia tehdään enemmän maan itä- ja pohjoisosissa, joissa myös työttömyysaste on muuta maata korkeampi.
Köyhyyden poistaminen on kuitenkin paljon vaikeampi rasti kuin lääkkeiden määrääminen. Ehkä siksi tartumme niin mielellämme biologisiin selityksiin.
Paavi Johannes Paavali II näki masennuksen taustalla länsimaisen kulttuurin yksilökeskeisyyden, omavoimaisuuden ja sokean uskon kapitalismiin.
USKONNONFILOSOFIAN DOSENTTI Aku Visala tarkentaa omassa kirjassaan Masennuksen filosofia katseensa yhteen kaikkein yleisimmistä mielenterveyden ongelmista.
Ilmiö ei ole uusi ja syytäkin siihen on etsitty pitkään, milloin kehon nesteiden epätasapainosta, milloin demoneista tai noituudesta.
Renessanssin aikana melankolian ympärille kehittyi rikas kulttuuri: sitä pidettiin jopa tavoiteltavana sieluntilana, johon liitettiin ajatus neroudesta ja luovuudesta. 1900-luvulla kaikki muuttui. Melankolia katosi ja tilalle tuli psykiatrinen häiriö nimeltään masennus.
Psykiatria on kuitenkin liian kapea tapa lähestyä moninaisia masennuksen kokemuksia, Visala väittää. Ilmiö on niin monitahoinen, että selityskään tuskin voi olla yksinkertainen. Sitä paitsi suru, toivottomuus tai jopa lamaannus voivat olla ihan ymmärrettäviä ja järkeviä reaktioita maailman hulluuteen. Ei kai pessimistinen elämänasenne sentään ole sairaus?
Visala sanoutuu irti depressiivisestä realismista, jonka mukaan masentunut näkisi maailman muita realistisemmin, mutta toisaalta toteaa että patologisten optimistien ajattelua masennuksen oireet voivat ohjata todenmukaisempaan suuntaan.
Erityisen kiinnostava kirjassa on luku, jossa Visala pohtii, minkälaisia merkityksiä kristinusko voi masennukselle antaa. Eri aikoina ja erilaisissa seurakunnissa on masennuksen oireita saatettu tulkita merkiksi henkilön epäuskosta ja syntisyydestä tai toisaalta Jumalan erityisestä läheisyydestä. Paavi Johannes Paavali II taas näki masennuksen taustalla länsimaisen kulttuurin yksilökeskeisyyden, omavoimaisuuden ja sokean uskon kapitalismiin.
Selkeästi etenevässä kirjassa Visala kuljettaa lukijaa kuin kädestä pitäen. Kieli on yleistajuista, ja lyhyet anekdootit kirjoittajan omasta elämästä elävöittävät tekstiä.
Anssi Bwalya, Julia Sangervo & Marjukka Antikainen (toim.): Psykologian vallan kumous. Irti terapiakulttuurista. Vastapaino 2026. 296 sivua.
Aku Visala: Masennuksen filosofia. Gaudeamus 2026. 328 sivua.
Ilmoita asiavirheestä