Suomen matka hyvinvointiyhteiskunnaksi on ollut kiintoisa ja monipolvinen kertomus. Siitä kertoo mielenkiintoisesti Antti Kariston ja Jussi Simpuran kirja Hyvinvoinnin historiaa.

Kirjoittajilla on tutkijataustaa, mutta kirja on silti yleistajuinen tietokirja. Se on kronologisesti etenevä, suomalaisten sosiaali- ja samalla taloushistoriaan kytkeytyvä kuvaus siitä, miten ja missä olosuhteissa tämä kansa on kulloinkin elänyt. Se kertoo siitä, miksi, miten ja milloin eräät merkittävät hyvinvoinnin edistäjiksi arvioitavat sosiaalipoliittiset ja muut päätökset ja ratkaisut on toteutettu.

Kirjassa hahmotetaan, miten Suomessa kulloinkin on voitu, mitä on pidetty hyvänä elämänä ja miten sitä hyvää on käytännössä yhteiskunnassa tavoiteltu.

Teoksesta oppii, että hyvinvointi ei ole mikään itsestään selvä käsite. Kirjassa seuraillaan hyvinvointia myös sosiologi Erik Allardtin 1970-luvun luokituksen mukaisesti: silloin se koostuisi elintasosta ja resursseista, yhteisyyden kokemuksesta ja siitä, että elämä on mielekästä ja merkityksellistä.

Kertomus on mittava. Tässä kavalkadissa toisiaan seuraavat esimerkiksi torpparilaki, köyhyyden torjunta, urheilu, Yleisradio, kirjastot, sähköistäminen, tuberkuloosiparantolat, metsäteollisuus, asuntopulan hoitaminen, sotakorvaukset, teollistuminen, syntyvyys, lapsilisät, päivähoito, keskiluokkaistuminen, kaupungistuminen, lähiöt, tupo, autoistuminen, terveyskeskukset, suunnittelu, naisten asema, tulonjako, sosiaaliturva, peruskoulu ja koulutusyhteiskunta, ympäristökysymykset, lama, Nokia-ilmiö, kansainvälistyminen, pakolaisuus, tietoyhteiskunta ja monet muut asiat.

Hyvinvoinnin historia on hyvin kirjoitettu ja lukijan mielenkiinnon loppuun saakka säilyttävä kriittinen kertomus Suomen kansan vaelluksesta vesiojilta vesipatjoille. Tämä tarina on laulun arvoinen.

Antti Karisto & Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa. Ajankuvia Suomesta. Gaudeamus 2026. 423 sivua.

Lue myös:

Kirja-arvio: Suomen oikeushistorian häpeätahra

Tv-arvio: Pölvästi matkalla Santiago de Compostelaan