Kirja-arvio: Aleksis Kiven romaanista innotuksensa saanut Seitsemän sisarusta on vaivaannuttava mutta tärkeä kirja

Anneli Jordahl. Kuva: Kajsa Göransson

Syvällä suomalaisessa metsässä asuu eriskummallinen perhe. Kuuluisa karhunkaataja, tämän alistettu vaimo ja seitsemän väkivahvaa tytärtä. Kun tyttäret löytävät isänsä kuolleena viimeisiä henkäyksiään vetävän karhun viereltä, ja äitikin pian sen jälkeen kuolee, päättää esikoinen Johanna ryhtyä perheen pääksi.

Ruotsalaisen Anneli Jordahlin romaani Karhunkaatajan tyttäret on saanut innoituksensa Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Tapahtumat eivät suoraan seuraile Kiven romaania, mutta yhtymäkohtia voi löytää.

Karhunkaataja-isä on opettanut perheensä suhtautumaan yhteiskuntaan – varsinkin sosiaalitanttoihin – torjuvasti ja pärjäämään luonnossa. Lapset eivät ole päässeet kouluun, ja he ovat oppineet palvomaan isäänsä ja halveksumaan naisellisina pitämiään töitä ja ominaisuuksia. Vierailut lähimmässä kaupungissa päättyvät kahnauksiin. Vanha kotitalo on romahtamispisteessä, rahat ovat lopussa, ja saunakin eräänä iltana palaa.

Anneli Jordahl: Karhunkaatajan tyttäret. Suomentanut Jaana Nikula. Johnny Kniga 2023. 398 sivua.

Lopulta sisarukset päättävät lähteä vielä syvemmälle korpeen, kauas kaikesta. Korvessa eläminen vain on kovaa työtä. Kala- tai metsästysonni ei aina ole myötäinen, ja rakentaminen on hankalaa ilman kunnollisia työkaluja. Tulee takaiskuja, nälkä kurnii ja markkinoille lähetetyt pienemmät sisarukset sortuvat viinan himoon ja tuhlaavat turkiksista ansaitut rahat hauskanpitoon.

Korvessa sisarusten keskinäiset erot alkavat tulla voimakkaammin esiin. Johanna yrittää johtaa sisariaan isänsä kovin ottein, Tanja ja Tiina komppaavat esikoista. Elina, Laura ja Sini taas osoittavat kiinnostusta lukemista ja kaupunkia kohtaan. Laura on taiteellinen ja Sini uskonnollinen.

Jordahlin seitsemän sisarusta ovat kuin vastakohta sille, miten naisia tyypillisesti kulttuurin piirissä kuvataan. Johanna, Tanja, Auni, Sini, Tiina, Laura ja Elina ovat vahvoja ja väkivaltaisia, karvaisia, likaisia ja takkutukkaisia. He ryyppäävät, pierevät, löyhkäävät ja puhuvat ruokottomia.

Heistä lukeminen on lähes vaivaannuttavaa ja siksi tärkeää. Sisarusten kautta Jordahl käsittelee sisäistettyä naisvihaa, naisten väkivaltaa ja perheen sisäistä dynamiikkaa. Tarina on samanaikaisesti traaginen ja hulvaton seikkailukertomus. Se naurattaa, vähän itkettää ja saa ajattelemaan.

Karhunkaatajan tyttäret on Anneli Jordahlin viides romaani ja ensimmäinen, joka on suomennettu. Romaani oli vuonna 2022 Ruotsissa ehdolla arvostetun August-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeli”Nykynuoret ovat monitaitoisia ja todella syvällisesti ajattelevia” – Kenttäpiispa Pekka Asikaisen mukaan Venäjän kirkko on hukannut tehtävänsä
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Tuomareiden edessä on kaksi kansaa, jotka etsivät olemassaololleen oikeutusta

Ei näytettäviä viestejä