Pesäpallokenttä on lähes täynnä Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) Evankeliumijuhlaan tulleita. Esiintymislavalla vaihtuvat puhujat ja lauluryhmät.

Juhlapaikka sijaitsee Toholammin koulukeskuksessa. Lievä lannan tuoksu tai haju, miten sen ottaa, tuntuu ilmassa. Elämästä se kertoo.

Noin kymmenen lapsen joukko juoksee esiintymislavan edessä. Yksi lapsista yrittää kaataa lavan edessä olevaa alttarikaidetta. Yritykseksi se jää.

Päivien teema on tuhlaajapojan vertauksesta otettu raamatunjae: Niin alkoi iloinen juhla. Evankeliumijuhlan pääsihteeri Veli Männistö muistuttaa siitä, että ”meillä tuhlaajapojilla ja -tytöillä” on aina rakastava Isä odottamassa.

– Sinua odotetaan kotona, Männistö sanoo.

Hänen puheelleen taputetaan. Viime vuosina Evankeliumijuhlassa on yleistynyt tapa taputtaa osalle puheista.

Lapset juoksevat nyt jo alttarin alakaidetta pitkin. Yksi heistä kompastuu, jää makaamaan paikoilleen, nousee pystyyn ja jatkaa juoksemista.

TILAISUUDEN JÄLKEEN tunnistan Lähetysbasaarissa ostoksilla olevan Reijo Arkkilan. Hän toimi Sleyn toiminnanjohtajana 1970- ja 80-luvuilla. Viimeiset pari vuotta Arkkila on asunut hoivakodissa Hämeenlinnassa yhdessä puolisonsa Marjatan kanssa.

– Marjatta ei tällä kertaa jaksanut lähteä mukaan. On outoa olla juhlilla ilman häntä.

Arkkila jakaa monen juhlavieraan kokemuksen. Eri herätysliikkeiden kesäjuhlilla osa joutuu sopeutumaan siihen, ettei koko perhe ole enää mukana. Aikuisiksi kasvaneet lapset ovat samalla kasvaneet liikkeestä ulos. Mutta siima on pitkä, aina voi palata, kuten eräs juhlille ilman aikuisia lapsiaan osallistunut sanoi.

– Sitouduin evankelisuuteen jo lapsuudessa, kun kuljin vanhempieni mukana juhlamatkoilla, Arkkila kertoo.

Hän sanoo uskovansa, että nykyisin merkittävä rooli liikkeeseen sitoutumisessa on Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa ja sen rippikoululeireillä.

– Olen toiveikas nuorison suhteen. Toki olen huolissani taloudellisesta tilanteesta, mutta ihan kuin pientä virkistymistä olisi jo sielläkin.

Sleyn talous on ollut alijäämäinen jo useamman vuoden ajan, ja omaisuutta on jouduttu myymään pois.

Ester, Eevi, Niko ja Onni Hyppönen asuvat Vetelissä. Vain Onni oli ensikertalainen Evankeliumijuhlassa. Kuva: Mari Teinilä

VETELISSÄ ASUVILLA Ester ja Niko Hyppösellä on erilaiset reitit Evankeliumijuhlaan. Vetelistä syntyisin oleva Ester Hyppönen on käynyt juhlilla lapsesta asti.

Kälviältä kotoisin oleva Niko Hyppönen oli nuorena mukana seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan evankelisen papin innostamana hän alkoi käydä myös Sleyn tapahtumissa. Ensimmäistä kertaa hän oli Evankeliumijuhlassa 15-vuotiaana ja jo silloin talkoolaisena.

Niko ja Ester tapasivat Sleyn järjestämässä nuorten uudenvuodentapahtumassa Lohtajalla. Jyväskylässä asuessa he osallistuivat Sleyn opiskelijatoimintaan. Nyt he ovat perheenä juhlilla, kaksivuotiaan Eevin ja kolmikuisen Onnin kanssa.

– Tähän liikkeeseen sitouttaa se, että kuulee hyvää Raamatun sanaa ja evankeliumia. Evankeliumijuhlasta saa evästä arkeen, Ester Hyppönen sanoo.

– Tänne saa tulla omana itsenään ja levähtää hetken, hän jatkaa.

Niko Hyppönen sanoo, että vaikka hän ei ole alun perin evankelisuuteen kasvanut, niin hän on saanut tuntea itsensä yhtä hyväksi kuin kuka tahansa juhlilla kävijä.

– Tässä liikkeessä armo on tullut todeksi omalle kohdalle, hän sanoo.

Ester Hyppösen mukaan seurapuheissa nousee aina ydin esille. Se, että Jeesus on kuollut puolestamme.

– Aina saa kuulla armon sanaa, vaikka olisi kuinka mokaillut.

SLEYN LÄHETYSJOHTAJA Ville Auvinen valmistautuu illan messun liturgian toimittamiseen. Samalla hän miettii vastausta liikkeeseen sitoutumisesta. Auvinen katsoo asiaa lähetystyön näkökulmasta.

– Lähetystyöntekijöiden tutuksi tekeminen on tärkeää. Henkilökohtainen suhde lähettiin auttaa sitoutumaan lähetystyöhön, Auvinen sanoo.

Messun esirukouksessa Ville Auvinen muistuttaa Toholammin pesäpallokentällä istuvia maailman todellisuudesta. Hän rukoilee Ukrainan, Sudanin, Etelä-Sudanin ja Myanmarin rauhan puolesta.

Eila ja Sauli Keskitalo tulivat juhlille Kokkolasta. Aikanaan he tutustuivat Kaustisen kansanopistossa. Kuva: Mari Teinilä

EILA JA Sauli Keskitalo ovat tulleet juhlille Kokkolasta. Heillä molemmilla on vahvat juuret Keski-Pohjanmaalle. Sauli Keskitalo on lähtöisin Toholammilta, missä kotitilaa on asuttanut sama suku ainakin vuodesta 1595. Eila Keskitalo on syntyisin Kannuksesta. Siellä hänen sukunsa on asuttanut samaa tilaa 1600-luvulta.

Keskitalot ovat asuneet 49 vuotta Kokkolassa. Evankelisuus on tullut molemmille kodin perintönä. Sauli Keskitalon isoisän isään vaikutti aikanaan paikkakunnalle evankelisuutta tuonut Aaprami Tuominiemi.

Keskitalot osallistuvat Kokkolassa Sleyn Armon kappelin toimintaan. Siellä vietetään jumalanpalvelusta joka toinen viikko.

– Tapasimme aikoinaan 1960-luvulla Kaustisten evankelisessa kansanopistossa. Siellä päin oli paljon herätystä, muun muassa silloisen nuorisotyöntekijä Heikki Haatajan vaikutuksesta, Eila Keskitalo sanoo.

– Joskus nuorina kävimme Kansanlähetyksen, Rauhan Sanan ja helluntailaisten tilaisuuksissa. Ratkaisukeskeisyys tuntui kuitenkin oudolta. Koin että olin ollut uskossa lapsuudestani lähtien, Sauli Keskitalo sanoo.

Keskitalon mukaan yksi oleellinen tekijä sitoutumisen kannalta on se, että myös liikkeen ulkopuolella olevat tuntevat itsensä tervetulleiksi.

Sleyn tulevaisuus näyttää heistä hyvältä. Nuoria on mukana niin Kokkolassa Armon kappelin toiminnassa kuin Evankeliumijuhlassa.

EHTOOLLISMESSUN SAARNASSA Johannes Häkämies puhuu tuhlaajapojasta.

– Isä juoksee sinua vastaan sinne takalaittomalle asti, hän sanoo pesäpallokieltä käyttäen.

Häkämiehen mukaan Raamattua ei pidä vesittää niin kuin hernekeittoa. Se kuulostaa pieneltä piikiltä niitä kohtaan, jotka ajattelevat joistakin opillisista kysymyksistä toisin kuin evankelisessa liikkeessä.

Päällimmäisenä Evankeliumijuhlassa korostuvat kauniilla tavalla ilman kirkon tai muiden herätysliikkeiden moittimista Raamattu, evankeliumi ja armo.

Välillä etenkin kasvokkaisissa keskusteluissa tulee kuitenkin vastaan näkemys siitä, että evankelisilla on oikea Jumalan tahdon mukainen tapa lukea Raamattua verrattuna esimerkiksi heränneisiin.

Tähän oikeaan tapaan kuuluu muun muassa se, että Sleyn virallisen kannan mukaan jumalanpalvelusta ei toimiteta sellaisen papin kanssa, joka on nainen.

SUOMESSA ON useita eri opillisia painotuksia omaavia herätysliikkeitä ja ryhmiä. Kaikki nämä liikkeet pyrkivät lukemaan Raamattua oikealla, Jumalan tahdon mukaisella tavalla. Pahimmillaan omasta näkemyksestä seuraa ylemmyyttä suhteessa muihin kristittyihin. Oikeasta opista voi tulla kilpailu, jossa pyritään ihmisvoimin ykköspaikalle.

Kuunnellessani messun pitkää saarnaa perjantai-iltana pesäpallokentällä joudun hetkeksi sivupoluille. Seuraan lippalakkisia pikkupoikia kentän laidalla. Meno on eloisaa. Välillä penkkeinä olevia lautoja putoaa maahan, mutta pojat nostavat ne heti paikoilleen.

Sitten nämä alle kouluikäiset nappulat alkavat vertailla hentoisten käsivarsiensa hauislihaksia. Uskoa omiin voimiin näyttää riittävän.

– Minä olen niin vahva, että jaksan nostaa koko maapallon, yksi pojista sanoo.

Toinen pistää paremmaksi.

– Mutta minä jaksan nostaa koko auringon.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!