Kenia uhkaa sulkea pakolaisleirinsä – kansalaisjärjestöt varoittavat seurauksista

Kenian suunnitelma sulkea kaikki pakolaisleirinsä on saanut kansalaisjärjestöt älähtämään. Syynä leirien sulkemiseen on Kenian mukaan jatkuvat levottomuudet ja alueella kasvanut terroristiuhka.

Sulkeminen uhkaa muun muassa maailman suurinta Dadaabin pakolaisleiriä, jolla on jopa 350 000 asukasta. Yhteensä Kenian pakolaisleireillä elää noin 600 000 pakolaista.

Kenia uhkasi Dadaabin leirin sulkemisella jo vuosi sitten, mutta luopui suunnitelmasta kansainvälisen yhteisön painostuksesta. Toukokuussa se ilmoitti uudestaan sulkevansa kaikki pakolaisleirit niin pian kuin mahdollista.

Kenian päätöstä ovat kritisoineet muun muassa Amnesty ja World Vision. Dadaabin pakolaisleirin sulkemisen aiheuttaisi World Visionin mukaan humanitaarisen kriisin. Leirin asukkaista yli puolet on lapsia.

Valtaosa Dadaabin asukkaista on somalialaisia. Kenian hallitus on ilmoittanut palauttavansa leirin asukkaat Somaliaan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Somalia puolestaan on ilmoittanut, ettei suostu ottamaan palaajia vastaan.

Suomen World Visionin humanitaarisen avun päällikön Miikka Niskasen mukaan Kenian päätös voi johtaa uuteen alueelliseen pakolaisongelmaan, kun ihmiset yrittävät löytää vaihtoehtoisia suojapaikkoja alueelta, joka jo ennestään kärsii kuivuudesta, poliittisesta epävakaudesta, tulvista ja epidemioista. Kenian naapurimaat Etiopia ja Uganda kantavat jo entuudestaan suurta vastuuta pakolaisvirroista.

Lue myös:

Köyhä Uganda kantaa vastuunsa pakolaisista

Edellinen artikkeliAmbrosius: Ortodoksien kokoontuminen Kreetalla on tynkäsynodi
Seuraava artikkeliKanadan anglikaanikirkko hyväksyy avustetun itsemurhan vallitsevana asiantilana

Ei näytettäviä viestejä