Käynti kotikirkossa antaa Raija-Liisa Kinnuselle turvallisen olon

Kinnulan kirkko on jo lapsuudesta tuttu Raija-Liisa Kinnuselle, 65. Nykyään Kinnunen on Kinnulan kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Kuva: Risto Puranen / Vastavalo

Olen kotoisin Kinnulasta. Koska perheessämme oli yksitoista lasta eikä meillä ollut autoa, emme juurikaan käyneet kirkossa perheenä.

Nuoruudessa kävinkin kirkossa pääasiassa kavereiden kanssa. Kerran kiipesimme kirkon kellotorniin nähdäksemme maisemia.

Kotiseurakuntani kirkko on ollut mielestäni aina kaunis. On mukavaa, että se sijaitsee keskellä kylää.

Olen hyvin iloinen kirkossa tehdyissä uudistuksista. Saimme pari vuotta sitten uudet urut, jotka soivat upeasti. Kirkossa toteutettiin viime vuonna myös ulkoasuremontti. Siinä kirkon seinät maalattiin ja katto uusittiin.

Katon maalaus on edessä vielä tänä kesänä. Lisäksi kirkossa tehdään putki- ja sähkötöitä. Kirkko on näiden töiden vuoksi suljettuna kesäkuun alusta syyskuun loppuun. Silloin jumalanpalvelukset pidetään seurakuntatalossa.

Odotan innolla pääsyä remontin jälkeen uudistettuun kirkkoon.

Toivon, että nuoret löytäisivät paremmin tiensä kirkkoon

KIRKOSSA KÄYNTI antaa minulle turvallisen ja levollisen olon, sillä kirkko on hyvin rauhoittava paikka.

Koen tärkeäksi rukoilla kirkossa esille nostettavien asioiden puolesta. Rukoillessa oloni keventyy, sillä voin samalla rukoilla mielessäni olevien asioiden puolesta.

Olen myös rukoillut taitoa kirkkovaltuuston puheenjohtajan tehtävääni. Siinä ominaisuudessa on kyettävä ajattelemaan laajemmin eri ihmisten kannalta.

Toivon, että nuoret löytäisivät paremmin tiensä kirkkoon. Miten se tapahtuisi, onkin vaikea kysymys. Yksi mahdollisuus voisi olla siirtää sunnuntain jumalanpalvelus alkamaan hieman myöhemmin.

Olen samalla iloinen, että kaikki neljätoista lastani oppivat käymään kirkossa jo lapsuudessa ja jatkavat sitä yhä kukin tavallaan.

En kuitenkaan pelkää kuolemaa. Se tulee kun on sen aika

VIIHDYN MYÖS hautausmaalla. Siellä lepää paljon tuttuja. Hautausmaalla liikkuessa nousee mieleen oma kuolevaisuus, sillä hautausmaalle siirtyminen on meillä kaikilla joskus edessä.

En kuitenkaan pelkää kuolemaa. Se tulee kun on sen aika.

Kuva: Tomi Olli

Ennen eläkkeelle siirtymistäni työskentelin mieheni kanssa perustamamme rautakaupan toimitusjohtajana. Kaupan perustamista vuonna 2009 helpotti, että miehelläni oli entuudestaan rakennusliike.

Viihdyin työssäni, vaikka jotkut asiakkaat asioivatkin mieluummin miesten kuin naisen kanssa. Se oli sinänsä ymmärrettävää, sillä rautakaupan asiakkaista valtaosa on miehiä.

Teimme yrityksessä sukupolvenvaihdoksen kolme vuotta sitten. Neljä pojistamme jatkaa yritystä. Olen silti edelleen satunnaisesti mukana kaupan töissä, sillä viihdyn erilaisten ihmisten parissa.

Kirkossa käynti on ollut tärkeää vastapainoa työlle. Se muistuttaa, ettei työ ole koko elämä.

Kinnulan kirkko

Puisen ristikirkon rakensi sieviläinen Otto Korkiakoski.

Kirkko valmistui vuonna 1867.

Siellä on 400 istumapaikkaa.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!Ilmoita asiavirheestäIlmoita asiavirheestä

Ilmoita asiavirheestä
KAUTTATomi Olli
Edellinen artikkeliKotimaa kesäjuhlilla: Herättäjuhlilla on ystävällinen ilmapiiri – Katso video
Seuraava artikkeliKansanlähetyspäivillä rukoiltiin enemmän kuin murehdittiin

Ei näytettäviä viestejä