Protestantit ja katolilaiset varsin lähellä toisiaan Länsi-Euroopassa, kertoo tuore kysely
Länsieurooppalaisilla protestanteilla ja katolilaisilla on keskenään enemmän yhteisiä kuin erottavia asioita, arvioivat molempien ryhmien edustajat yhdysvaltalaisen tutkimuskeskuksen Pew Research Centerin kyselyssä.
Selvityksen mukaan enemmistö molemmista...
Kolumni: Kirkon sanat eivät saisi sukupuolittaa – silti meillä on kirkkoherroja ja kastemekkoja
Kirkon tulevaisuuskomitean viimevuotinen ansiokas raportti sisältää myös ehdotuksen selvittää virka- ja hallintoterminologian uudistamista.
Seurakuntavuosinani muutuin itse hallinnollisen taikasauvan heilautuksella virallisesta apulaisesta seurakuntapastoriksi. Itse työ ei...
Isona urkuriksi aikova Brayan Jääskeläinen harrastaa kirkkoja ja urkujen testausta
Mäntsäläläinen Brayan Jääskeläinen, 13, nauttii kirkkojen tunnelmasta. Kirkossa vieraillessaan hän kysyy aina lupaa soittaa urkuja.
– Urut ovat usein ihan erilaisia. Niitä on erilaista soittaa...
Roihuvuoressa uudet seurakuntalaiset viedään saaristolaivalla merelle
Helsingin Roihuvuoren seurakunta on kutsunut jo viiden vuoden ajan alueelle muuttaneet uudet seurakuntalaiset loppukesästä meriristeilylle saaristolaiva Emmalla.
Tuulimaria Bützow...
Simon seurakunnassa kokoonnutaan paljon myös jokivarren maalaistaloissa
Haluan pysyä ajan valtimolla, kiteyttää Simon seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Toivo Pirneskoski perustelut monille luottamustehtävilleen.
– Olen aina käynyt tapahtumissa ja jumalanpalveluksissa. Seurakunnan toimintaan osallistuminen...
Arvio: Myrskyluodon Maija on jäähyväiset satavuotiaan Suomen juurille yhtenäiskulttuurissa
Anni Blomqvist (1909–1990) kirjoitti useita romaaneja, jotka kertoivat Mariasta eli Maijasta, Ahvenanmaan saaristossa elävästä kalastajanvaimosta ja hänen perheestään....
Kolumni: Raamattu on kadonnut alttareilta – toivon, että se palautetaan sinne
Olen tehnyt epätieteellistä havainnoivaa tutkimusta kirkkojen alttareista. Jo vuosia sitten havahduin toteamaan, että Raamatut ovat kadonneet alttareilta.
Käytäntö on niin vaihteleva, että minun oli otettava...
Runoilija Vesa Haapala: Koska kristinuskon Jumala tuli lihaksi ja kärsi, maailmalla on merkitys
Alussa ei ollut kanaalia ja saarta. Oli iso Doggerland, joka kattoi kaiken nykyisistä Brittein saarista Keski-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Jääkauden loppu nosti vedenpintaa ja kutisti...
Palokan ämpärikirkossa lapsille jaetaan hiekkaämpärit – ”Saarna liittyy hiekasta rakentamiseen”
Jyväskylän seurakuntaan kuuluvan Palokan alueseurakunnan varhaiskasvatus ja perhetyö järjestää huomenna sunnuntaina ämpärikirkon Palokan kirkon alapihalla. Lapset saavat perhekirkossa itselleen hiekkaämpärit.
Pikkuämpäreissä on reformaation 500-vuotismerkkivuoden logo,...
Arvio: Sadinmaan Ilmestyskirja on kirkkokriittinen performanssi, joka sisältää oikeitakin kysymyksiä
Kirkkokritiikistään muistetun dogmatiikan professori Osmo Tiililän kerrotaan suositelleen lukemaan harhaoppisten kirjoja, koska niistä oppii eniten. Ajatus muistui mieleeni, kun tartuin pastori Kai Sadinmaan uuteen...








