Kipan palvelumaksuihin alennusta – kriitikot mukaan kehittämään järjestelmää
Seurakunnille talouspalveluja tuottavan Kirkon palvelukeskuksen eli Kipan talous tasapainottunee ensi vuonna, Kirkkohallituksesta kerrotaan. Kirkon keskusrahaston kirkolliskokoukselle esittelemän talousarvion mukaan Kipan suunniteltu toimintakate on vuosina...
Selvitys: Maailman ortodoksien määrä pieneni suhteellisesti sadassa vuodessa
Yhä harvempi maailman kristityistä kuuluu ortodoksisiin kirkkoihin, kertoo yhdysvaltalainen tutkimuskeskus Pew selvityksessään.
Ortodokseja on suhteellisesti 12 prosenttia kristikunnasta, kun sata vuotta sitten heitä oli...
Isä puukotti lastaan Porvoossa – tapahtumapaikalla päivystämässä seurakunnan työntekijöitä
Porvoossa tapahtui maanantaiaamulla järkyttävä väkivallanteko, kun isä puukotti kolmevuotiasta lastaan leikkipuistossa. Lapsi kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Seurakunnan työntekijät päivystävät tapahtumapaikalla Lyseonpuiston leikkipuiston luona ja...
Uusi testamentti suomennetaan mobiilikäyttäjille – käännöksen odotetaan valmistuvan vuosina 2020–202
Pipliaseura aloittaa alkuvuodesta 2018 Uuden testamentin uudelleen suomentamisen. Teksti käännetään alkukielestä suoraan mobiilikäyttäjille. Käännös ei korvaa aiempia käännöksiä vaan toimii niiden rinnalla ja niitä...
Piispa Tapio Luoma virallisesti ehdolla arkkipiispan vaalissa – ehdokkaita koossa nyt neljä
Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma on arkkipiispan vaalin neljäs ehdokas. Luoman valitsijayhdistys jätti vaaliasiakirjat tuomiokapituliin tänään maanantaina. Valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan tarvitaan ehdokkaan suostumus...
Siun seurakunta -hankkeessa jatkaa 13 seurakuntaa – Vain Ilomantsi ilmoitti jäävänsä pois
Kolmetoista Pohjois-Karjalan evankelis-luterilaista seurakuntaa jatkaa neuvotteluja seurakuntien yhteistyön lisäämisestä ja mahdollisesta uuden seurakuntayhtymän perustamisesta Joensuun seudulle.
Siun seurakunta -hankkeen ohjausryhmä lähetti kyselyn 14 maakunnan...
Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 6.10.2017 ja 26.10.2017
6.10.2017:
...
Kolumni: Saksassa jyrää katolinen työetiikka
Euroopan suurimman talousmahdin Saksan juuri uutisoidut varsin positiiviset työttömyysluvut lokakuulta kertovat, että työttömiä on vain 5,4 prosenttia työvoimasta.
Saksan mustinta työttömyysaluetta on edelleen itä eli...
Turvallisuusalan opit toimivat myös seurakunnissa – ”Työpaikkakiusaamiseen on puututtava aina”
Seurakunnissa koetaan paljon työpaikkakiusaamista mitä moninaisimmista syistä. Työpaikkakiusaamiseen voidaan puuttua samoja menetelmiä soveltamalla kuin koulukiusaamiseen ja muuhun henkiseen väkivaltaan.
Henkilösuojauksen asiantuntija Tommi Nyström on kirjoittanut...
Erilaiset kirkon ammatit 4: Monistaja
Mitä monistajaksi palkattu seurakunnan työntekijä tekee? Seisooko hän päivät kopiokoneen ääressä ja odottelee, kun kone suoltaa papereita?
Ei. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän monistaja Jani Kujanen...