Ehdokkuus missä tahansa vaalissa merkitsee jättäytymistä tukijoiden kannattelemaksi ja asettautumista monenlaisen arvioinnin kohteeksi. Arkkipiispanvaalin ehdokkaana minä olen halunnut antaa omat kokemukseni, tietoni, taitoni ja persoonani kirkon käyttöön yhdeksi vaihtoehdoksi, kun tärkeää virkaa ollaan täyttämässä.
Arkkipiispa toimii seurakuntien hyväksi.
Taustani seurakuntapappina on opettanut minulle, että paikallisseurakuntien, niiden työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja muiden seurakuntalaisten tukeminen on piispan virassa keskeistä. Arkkipiispankin kaikilla toimilla, puheilla ja kannanotoilla tulee olla merkitystä paikallisseurakunnan ja sen jäsenten elämän kannalta.
Arkkipiispa mahdollistaa avoimen keskustelun.
Kokemukseni tutkijana on vahvistanut käsitystäni, että näkemysten erilaisuudesta huolimatta yhteys on mahdollista. Teologian ja luonnontieteiden suhteisiin perehtyessäni huomasin, miten keskinäinen ymmärrys voi kasvaa, kun antaudutaan avoimeen keskusteluun, ja miten tärkeitä asioita siinä ovat kärsivällisyys ja halu oppia uutta. Tällaisen keskustelun mahdollistamisessa arkkipiispalla on tärkeä tehtävä.
Hengellinen ja rakenteellinen uudistuminen kulkevat käsi kädessä.
Jäsenyyteni viime vuosien keskeisissä kirkkomme tulevaisuustyöryhmissä on auttanut minua hahmottamaan mahdollisuuksia, joita kirkollamme Suomessa edelleen on. Yhteinen pohtiminen ja tulevaisuudenkuvien rakentaminen esimerkiksi strategiatyöryhmässä ja tulevaisuuskomiteassa ovat vakuuttaneet minut siitä, että hengellinen ja rakenteellinen uudistuminen kulkevat käsi kädessä. Tällaiseen tulevaisuuden rakentamiseen arkkipiispa kannustaa ja itse siihen osallistuu.
Myös hallinto toteuttaa kirkon hengellistä tehtävää.
Kirkon luonne hengellisenä yhteisönä on mielessäni vahvistunut myös niissä yhteyksissä, joissa olen osallistunut kirkon hallintoon sen eri tasoilla. Minulle hallinto on yksi tärkeä ulottuvuus kirkon hengellisen tehtävän toteuttamisessa. Siinä ei etsitä ratkaisuja ainoastaan erilaisten mielipiteiden perusteella vaan myös yhdessä Jumalan tahtoa kysymällä. Tämän ymmärryksen ylläpitämisessä arkkipiispalla on keskeinen rooli.
Arkkipiispa on hengellinen johtaja.
Arkkipiispa on ennen kaikkea kirkkoa varten. Kirkko on hengellinen yhteisö ja siksi arkkipiispa on hengellinen johtaja, joka kutsuu ihmisiä rukoukseen ja rohkaisee heitä uskoon, toivoon ja rakkauteen, Jumalan läsnäolon huomaamiseen ja Kristukseen turvautumiseen. Hän kannustaa toimimaan vaikeuksien kanssa kamppailevien ja eri tavoin kärsivien hyväksi ja muistuttaa, että lähimmäisenrakkaudelle ei ole vaihtoehtoja.
Arkkipiispa tukee niitä, jotka eivät saa ääntään kuuluville.
Arkkipiispa ja kirkko ovat yhdessä muuta yhteiskuntaa ja maailmaa varten. Arkkipiispa käy vuoropuhelua eri toimijoiden kanssa ja tuo esille kirkon uskoa ja siitä nousevia näkökohtia omalle ajallemme niin paikallisissa kuin maailmanlaajuisissa kysymyksissä. Arkkipiispan tulee etsiä sanoja erityisesti niiden kokemuksille, jotka eivät saa ääntään kuuluville. Tässäkin arkkipiispa voi olla merkittävä yhteiskunnallinen mielipidevaikuttaja ja arvojohtaja.
Arkkipiispa tarvitsee toisia ihmisiä ja esirukousten tukea.
Arkkipiispa ei yksin määrää kirkon suuntaa eikä hän yksin kykene hoitamaan virkansa velvollisuuksia. Arkkipiispa tarvitsee rinnalleen toisia ihmisiä ja tuekseen paljon esirukousta. Vain siten hän pystyy huolehtimaan tehtävistään, joista tärkeimpiä on kirkon ykseyden vaaliminen.
Arkkipiispanvaalissa jokainen äänestäjä itse asiassa jo osallistuu tulevan arkkipiispan tukemiseen. Tämän ajatuksen kannattelemana rohkenen itse tarjoutua edelleen olemaan käytettävissä arkkipiispanvaalissa.
Tapio Luoman puheenvuoro on julkaistu Kotimaa-lehdessä 22.2.2018.
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa ja arkkipiispaehdokas.
Kuva: Jukka Granström