Koti Uutiset Sivu 411

Uutiset

Japanin Sapporoon nousee Helsingin tuomiokirkosta luminen näköisversio, jonka mitat ovat kolmannes todellisista

Japanilaiset saavat ihasteltavakseen oman valkoisena hohtavan Helsingin tuomiokirkon, sillä sen pienoismallista tulee Sapporossa järjestettävän lumifestivaalin pääteos. 70. kertaa järjestettävässä festivaalissa vietetään tällä kertaa Japanin...

Kirkko helpottaa 15 vuotta täyttäneiden kasteen saamista rippikoulun alkuvaiheessa

Kirkko haluaa helpottaa 15 vuotta täyttäneen nuoren kasteen saamista ja kirkkoon liittymistä rippikoulun alkuvaiheessa. Piispainkokous hyväksyi sisällöllisesti asiaa koskevan säädösmuutoksen istunnossaan tänään maanantaina. Muutoksen jälkeen...

Professori Veli-Matti Kärkkäinen: Globaalisti kirkkojen haasteita tulevaisuudessa karismaattisuus ja kontekstuaalisuus

Suomesta katsoen ei aina tulla ajatelleeksi, että maailmanlaajuisesti karismaattisten kristittyjen määrä arvioidaan nykyisin useiksi sadoiksi miljooniksi. Heitä saattaa olla jopa neljännes maailman yli kahdesta...

Perinnöllisyyslääkäri: ”Geenimuokkauksessa hyötyjen pitää olla suurempia kuin haitat”

Perinnöllisyyslääkäri ja kantasolubiologian dosentti Kirmo Wartiovaara puhui toissa viikolla Tieteen päivillä Helsingissä aiheesta ”Maailma paremmaksi geenimuokkauksella”. 1 Mitä hyvää...

”Saatan ottaa enemmän ruokaa, josta en pidä” – Katolilaiseksi kääntynyt Anna-Riina Hakala kertoo Kotimaassa rukouksestaan

Katolisuuteen liittyy ajatus ruumiin rukouksesta, sanoo 30-vuotias teologian jatko-opiskelija Anna-Riina Hakala. – Tietyt kieltäymykset, joita voi sanoa myös kuolettumiseksi, ovat rukousta. Saatan esimerkiksi ottaa enemmän...

Kolumni: Rohkeutta kehiin, kun puhumme Jumalasta!

Tieteen päivät on vireä vuotuinen tapahtuma Helsingin yliopistolla. Viime viikolla pidetyt päivät käsittelivät tällä kertaa tieteen aloja rohkeuden näkökulmasta. Sunnuntaina yhdessä tilaisuudessa punnittiin rohkeutta...

Mielipide: Kirkko on tavalliselle suomalaiselle enimmäkseen näkymätön

Kirkon yhtenäisyydestä on puhuttu paljon. Silloin kirkolla tarkoitetaan usein vain pientä osaa kirkosta: päättäjiä, työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakuntien aktiivijäseniä sekä kirkon lähellä toimivia järjestöjä. Syyllistyn...

Piispa Jolkkonen ehdottaa paaville uutta luterilaisten ja katolilaisten yhteistä julistusta

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ehdottaa paavi Franciscukselle uuden ekumeenisen kirkkoasiakirjan laatimista. Kyseessä olisi Yhteinen julistus kirkosta, ehtoollisesta ja kirkon virasta. Jos tällainen dokumentti saataisiin...

Pääkirjoitus: Seksuaalirikokset aiheuttavat pelkoa – silti on annettava poliisille rauha selvittää tapahtunut

Oulun viimeaikaiset tapahtumat ovat järkyttäneet suomalaisia syvästi. Poliisi on ilmoittanut tutkivansa nyt jo yhdeksää Oulussa tapahtunutta seksuaalirikosjuttua, joissa uhrit ovat alaikäisiä ja tekijät edustavat...

Kolumni: Paradoksi on EU, joka puolustaa ihmisoikeuksia ja vähät välittää romanien asemasta

Postimerkkien keräily on monille rakas harrastus. Postimerkkien sijasta minä kerään paradokseja, mutta mikä on paradoksi ja mistä niitä löytää? Lukion filosofian sivuilla sanotaan paradoksin...