Koti Uutiset Sivu 3

Uutiset

Naantalin yksipuoliset aikeet huolestuttavat ”ikiaikaisessa kirkkopitäjässä”

Lounais-Suomen rannikolla sijaitsevissa Rymättylässä ja Merimaskussa ollaan hyvin huolestuneita seurakunnan toiminnan tulevaisuudesta, jos Naantalin seurakunnan tekemä aloite etenee. Aloitteen mukaan Rymättylän ja Merimaskun seurakunnat...

Tutkimus: Uskonto pitää pintansa Yhdysvalloissa — nuorten miesten uskonnollisuuden merkittävästä kasvusta ei ole merkkejä

Tuoreen yhdysvaltalaisen Pew Research -tutkimuksen mukaan amerikkalaisten uskonnollisuus on viiden vimeksi kuluneen vuoden aikana pitänyt pintansa, eikä suuria muutoksia suuntaan tai toiseen ole tapahtunut....

Ukrainalaispiispa: ”Ukrainan kansakunnan olemassaolon tunnustaminen olisi uhka Moskovan patriarkaatin imperialistiselle ideologialle”

Ukrainan ortodoksisen kirkon (engl. Orthodox Church in Ukraine, OCU) ulkoasioista vastaavan Bila Tserkvan metropoliitta Jevstratij (Zorja) (ukr. Євстратій Зоря) mukaan Venäjästä erillisen Ukrainan ja...

Poliittinen tahtotila on, että köyhien ei tarvitse lomailla, Anne Ylönen sanoo

Suomessa on järjestetty jo yli 70 vuotta tuettuja lomia pienituloisille perheille ja aikuisille, joilla ei muutoin ole mahdollisuutta lomaan taloudellisista, sosiaalisista tai terveydellisistä syistä....

Teologisen tiedekunnan tulevaisuussuunnitelma TEOVISIO2035 näkee teologit ihmisyyden asiantuntijoina

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta julkisti tänään uuden tulevaisuussuunnitelmansa. TEOVISIO2035 kattaa suunnitelman laatijoiden mukaan teologisen tiedekunnan teologian ja uskonnontukimuksen alojen tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen. TEOVISIO2035:n...

Suomen Sotilas: Kirkkoherra ja entinen kansanedustaja Kimmo Kivelä oli 1980-luvulla Stasin tietolähde

Kiuruveden kirkkoherra, entinen kansanedustaja Kimmo Kivelä oli merkitty DDR:n tiedustelun Stasin tietolähteeksi Helsingissä 1980-luvulla. Asiasta kertoo Suomen Sotilas numerossaan 6/2025. Kivelä oli tunnistanut itsensä Suomen...

Turun tuomiokapitulin ja arkkipiispan kanslian henkilökunta lähtee opintomatkalle Roomaan

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin ja arkkipiispan kanslian koko henkilökunta lähtee tammikuussa opintomatkalle Roomaan. Viikon mittaiselle matkalle osallistuu 16 henkilöä. Kuljetukset, lennot, majoitus ja ruokailut maksavat...

Kysely rehtoreille kertoo: Kristilliset perinteet eivät ole kadonneet joulujuhlista

Enkeli taivaan, Maa on niin kaunis ja joulukuvaelma kuuluvat edelleen monien koulujen joulujuhliin. Tämä selvisi, kun Kotimaa kysyi joulujuhlien ohjelmasta koulujen rehtoreilta ja koulunjohtajilta....

Kuinka monta virttä joulujuhlassa saa veisata, Outi Raunio-Hannula?

Opetushallituksen viimeisimmät koulujen yhteisisä juhlia koskevat ohjeet ovat vuodelta 2022. Ne perustuvat voimassa olevaan lainsäädäntöön sekä perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen linjauksiin. Ohjeen mukaan joulujuhlassa voi...

Konservatiiviset herätysliikejärjestöt saavat valtiolta runsaasti joulurahaa

Eduskunta on jakanut niin sanotut joululahjarahat. Joululahjarahoilla tarkoitetaan valtiovarainvaliokunnan tekemiä lisäyksiä hallituksen esitykseen ensi vuoden budjetista. Virallisesti budjetista on tarkoitus päättää eduskunnassa ensi viikolla. Valtiovarainvaliokunta...