Vanhoillislestadiolaiset puivat kirkolliskokousäänestystä
Vanhoillislestadiolaisten johto ja vanhoillislestadiolaiset kirkolliskokousedustajat tapasivat eilen Helsingissä. He keskustelivat kirkolliskokouksen äänestyskäyttäytymisestä parisuhderukousasiassa, mitä edustajien on omalta osaltaan kerrottu pyytäneen anteeksi. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen...
Sudanin kristittyjen johtohahmo: Antakaa anteeksi!
Sudanin kirkkojen neuvoston johtaja kehottaa eteläsudanilaisia antamaan anteeksi maan sisällissodan julmuudet pohjoissudanilaisille.
Kehotuksellaan hän yhtyy Etelä-Sudanin alueen presidentin ja Sudanin varapresidentin Salva Kiir Mayarditin aiemmin...
Kirkkohallitus keskusteli henkilöseurakunnista
Kirkkohallitus selvittää mahdollisuuksia perustaa seurakuntia ja seurakuntayhtymiä kuntarajoista riippumatta.
Kyseessä on kirkolliskokouksen toukokuussa 2010 antama toimeksianto. Sen mukaan kirkkohallituksen tehtävä on selvittää ja tehdä selvityksen...
Jukka Hautala Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtajaksi
Ylivieskalainen rehtori Jukka Hautalan on valittu Herättäjä-Yhdistyksen uudeksi puheenjohtaja. Hautala seuraa tehtävässä opetusneuvos Kaisa Rönkää, jonka toimikaudet päätoimikunnassa tulivat täyteen. Varapuheenjohtajaksi valittiin yrityssuunnittelujohtaja Pekka...
Ex-ministeristä Vantaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja
Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi on valittu entinen Vantaan kaupunginjohtaja, maaherra ja ministeri Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen Rekolan seurakunnasta. Ala-Kapee-Hakulinen (Sd.) on toiminut muun muassa opetusministerinä...
Graham katuu sotkeutumistaan politiikkaan
Kuuluisa amerikkalaisevankelista katuu liiallista puuttumistaan politiikkaan.
Läheisistä yhteyksistään USA:n presidentteihin tunnettu Billy Graham toteaa tarkemmin erittelemättä, että hänen olisi pitänyt karttaa politiikkaa. Hän katsoo joskus...
Piispojen boikotti varjostaa anglikaanien kokousta
Anglikaanisen kirkon primaatit eli omien alueittensa johtavat piispat kokoontuvat 25.-30. tammikuuta Irlannin Dublinissa. Ainakin seitsemän primaattia loistaa poissaolollaan.
Monen, etenkin afrikkalaisia anglikaanisia provinsseja edustavan piispan...
Albaaniperheen karkotus keskeytettiin
Hallinto-oikeus ilmoitti eilen albanialaisen Lishan perheen karkotuksen keskeyttämisestä päivää ennen karkotuksen täytäntöönpanoa. Karkotuksen täytäntöönpanokielto tarkoittaa vähintään puolen vuoden lisäaikaa perheen tilanteen selvittämiseksi.
Albaanialainen poliisipäällikkö Pellumb...
Biaudet: Vihapuheeseen puututtava entistä tiukemmin
Vähemmistövaltuutettu on huolissaan vihapuheen lisääntymisestä verkossa ja vaatii vahvempia keinoja vihapuheen sen vähentämiseksi.
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet’n mukaan tarvitaan uutta lainsäädäntöä koska sananvapaus ja mahdollisuudet puuttua muukalaisvihamielisiin...
Yllättynyt Sippo vie Räsäsen palkitsemisen SEN:n hallitukseen
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen puheenjohtajan, Suomen katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sipon mukaan SEN:n on saatava Vuoden kristillinen mediateko palkinnon -valinassa lisää sananvaltaa, mikäli SEN:n...

