Piispa ja pappi tuomittiin kirkon alueelle tunkeutumisesta
Eläkkeellä oleva yhdysvaltalainen episkopaalipiispa ja New Yorkin episkopaalisen hiippakunnan pappi on tuomittu yhdyskuntapalveluun luvattomasta kirkon alueelle tunkeutumisesta.
Tuomiosta tekee erikoisen se, että kantaja on Wall...
Kysely: Kolmannes nuorista kokee itsensä yksinäiseksi
– Luku on liian korkea, mutta asiakastilastojemme pohjalta se on odotettava, toteaa HelsinkiMission Nuorten kriisityön...
Kriisiperheiden ohituskaista toimii jo kirkossa
Kirkon perheasianneuvottelukeskuksen johtajan Päivi Kähkösen mukaan perheiden vaikea tilanne tiedetään kirkossa. Hän kertoo, että sisäministeri Päivi Räsäsen ajatus, että parisuhdeongelmissa ja avioerotilanteissa vanhemmille tulisi...
Muistisairaan messussa kuullaan, nähdään, haistetaan ja maistetaan
Muistisairaille ja heidän läheisilleen suunnattuja messuja ja hartaushetkiä järjestetään kirkoissa ja hoitolaitoksissa useilla paikkakunnilla, esimerkiksi...
Espoon seurakunnat valmistautuvat Nokian irtisanomisiin
Antti Kujanpää.
Espoon seurakunnissa seurataan Nokian tilannetta tarkkaan.
– Kirkon tärkein tehtävä on ihmisten kuunteleminen ja henkisen tuen antaminen. Ihmiset...
Piispa Kalliala ilmaisee osanottonsa Pomarkun perhesurman johdosta
Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala ilmaisee osanottonsa Pormarkun murheellisen tapahtuman vuoksi. Isä ja kolme alle koulukäistä lasta löytyivät surmattuina eilen illalla.
– Kun katselen pieniä...
Professori: ”Vanhoillislestadiolaisuus ei ole lahko vaan skisma”
Miikka Ruokasen mukaan ole opillisilta painotuksiltaan lahko tai harhaoppi, mutta kylläkin skisma eli repeämä kirkossa. Ruokanen kertoo näkemyksiään...
Heinä-elokuun lauantait vihkiparien suosiossa
Erityisen suosittuja kirkkohääpäiviä ovat tänä kesänä 14.7., 28.7. ja 18.8. Heinäkuun puolivälin lauantai, 14.7., on...
Raamatunlausekampanja käynnissä pääkaupunkiseudulla
Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä nähdään kahden seuraavan viikon aikana arviolta 540 raamatunlausejulistetta. Tempauksen taustalla on muutaman yksityishenkilön yhdistys. Aiemmin vastaava kampanja on järjestetty Jyväskylän, Porin, Tampereen...
Rovasti Päivö Parviainen 100 v. – Katso video
Rovasti Päivö Parviaisen 100-vuotisjuhlaa vietetään 19.6. Lähetyskirkossa Helsingissä. Syntymäpäiväjuhlassa kerätään kolehti julistus- ja seurakuntatyöhön kiinalaisten keskuudessa. Mukana juhlassa on lähetyskurssitoveri, eläkkeellä oleva lähetysjohtaja rovasti...

