Koti Uutiset Sivu 971

Uutiset

”Hengellinen väkivalta vierasta oikeusjärjestelmälle”

Hengellinen väkivalta on toistaiseksi vieras asia oikeusjärjestelmälle, arvioi vanhoillislestadiolainen Erkki Hurtig tänään ilmestyneessä 60-vuotishaastattelussaan Kemi-Tornio-alueen seurakuntien tiedotuslehdessä ...

Kristillisestä klassikkoelokuvasta vauhdikas uusintaversio

Eeppinen historiadraama Ben-Hur nähdään uusintaversiona valkokankailla loppukesästä. Tunnetuin versio uskonnollisia kysymyksiä käsittelevästä elokuvasta on 11 Oscar-palkintoa voittanut, Charlton Hestonin tähdittämä elokuva vuodelta 1959. Elokuussa ensi-iltansa...

Hallinto-oikeus: Humalassa ajaneen kanttorin potkut olivat väärin

Ahvenanmaalainen seurakunta ei olisi saanut antaa potkuja kanttorilleen, joka jäi kiinni rattijuopumuksesta ja esiintyi lapsille humalassa. Helsingin hallinto-oikeuden mukaan varoitus ja hoitoonohjaus olisivat olleet...

Suomen väkiluku väheni alkuvuodesta hiuksenhienosti

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli helmikuun lopussa 5 487 616. Maamme väkiluku väheni tammi-helmikuun aikana 31 henkeä. Syy väestön vähenemiseen oli se, että syntyneitä oli 1 310...

Pääsiäisyön Draamamessussa otetaan löysät pois

Mustiin pukeutunut kuoro vaeltaa hitaasti kirkon keskikäytävään. Sieltä täältä kuuluu huutoja: ”En ole kuunnellut ääntäsi”, ”Armahda”, ”Voinko saada anteeksi”. Vähitellen kuorolaiset polvistuvat alttarille, jossa...

Kirkkolainsäädännön uudistaminen lausuntokierrokselle

Kirkkohallituksen täysistunto lähettää kirkkolainsäädännön kodifiointia koskevan luonnoksen lausuntokierrokselle. Esitysluonnoksesta pyydetään lausuntoa opetus- ja kulttuuriministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, oikeusministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, korkeimmalta hallinto-oikeudelta ja tietosuojavaltuutetun toimistolta, Kirkon...

Brysselin metroräjähdys 50 metrin päässä suomalaisesta kirkosta – ”Vaikuttaa yhteisöömme suuresti”

Yksi Brysselin aamuisista räjähdyksistä tapahtui suomalaisen merimieskirkon välittömässä läheisyydessä. Maelbeekin metroasema sijaitsee lähellä EU-rakennuksia ja vain noin 50 metrin päässä Brysselin merimieskirkosta. Maelbeekin aseman lisäksi...

”Kärsiville perheille ja belgialaisille Jumalan siunausta” – Kirkkojen johtajat ottavat osaa suruun

Kristillisten kirkkojen johtajat ovat kiiruhtaneet sosiaaliseen mediaan kommentoimaan Brysselin terrori-iskuja ja sanoittamaan niiden aiheuttamaa järkytystä. He kehottavat ihmisiä rukoilemaan uhrien puolesta. Arkkipiispa Kari Mäkinen päivitti...

Espoon seurakuntien tilinpäätös ylijäämäinen – silti säästetään

Espoon seurakuntien tilinpäätös viime vuodelta oli 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämä selittyy muun muassa poikkeuksellisen hyvillä verotuloilla, seurakuntien sopeutusohjelmalla sekä varainhoidon kilpailutuksen yhteydessä realisoituneilla...

Arkkipiispan vaalitapaa koskeva lakimuutos etenee kirkolliskokoukseen

Arkkipiispan vaalitapaa koskevien kirkkolain ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen etenee kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Vaalitapaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että arkkihiippakunnassa annettujen äänien painoarvoa vähennettäisiin arkkipiispan vaalissa. Perusteluna...