Hullunrohkeus kantaa hedelmää Väärnin pappilassa
Kävellessäni Lapinlahdella sijaitsevan Väärnin pappilan rantaan avautuu edessäni kuvankaunis vehreä järvimaisema. Vastakkaisessa suunnassa on jyskyttänyt jo 1950-luvulta lähtien Valion ”puluveritehas”, maidonjalostuskompleksi, joka työllistää keskikokoisella...
Irja Askola konduktöörinä Herättäjäjuhlien junassa
Viikonvaihteessa vietettäville Vantaan Herättäjäjuhlille pääsee lauantaina juhlajunalla, jonka konduktöörinä toimii Helsingin piispa Irja Askola. Lisäksi seuravieraita veisuuttaa matkan aikana oopperalaulaja Esa Ruuttunen.
Idean isä on...
Anas Hajjar: Id al-Fitria varjostavat terrori-iskut
Muslimit ympäri maailmaa viettävät tänään paastokuukausi Ramadanin päättävää Id al-Fitria. Juhlan vietto alkaa id-rukouksella. Niitä on järjestetty myös Suomessa lukuisissa moskeijoissa ja liikuntasaleissa.
Suomen islamilaisen...
Päivämies avasi oman Facebook-sivun
Vanhoillislestadiolaisten hengellinen viikkolehti Päivämies on nyt myös Facebookissa. Facebook-sivu avattiin viime torstaina, kun Suviseurat alkoivat.
– Olemme pitkään miettineet toimituksessa Facebookiin menemistä. Oikeastaan tämä on...
Kankaanpään kirkkoherra sai tällä kertaa tuomiokapitulilta puhtaat paperit
Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin mukaan Kankaanpään seurakunnan kirkkoherra Keijo Rainerma on toiminut oikein ja piispainkokouksen ohjeiden mukaan liittäessään kaksi Lähetyshiippakunnan papin kastamaa lasta Kankaanpään seurakunnan...
Suviseuroissa aika pysähtyy – katso tunnelmallinen video
Aika pysähtyi välitilaan, kun vanhoillislestadiolaisella tavalla uskovaiset ihmiset kokoontuivat yhteen Torniossa, lähellä kahden valtakunnan rajaa. Liakan kylän sarkapelloille oli rakennettu väliaikainen kaupunki.
Tosin aika saattoi...
Rovasti Alpo Hukka on kuollut
Suomen Lähetysseuran eläkkeellä ollut lähetysjohtaja, rovasti Alpo Hukka menehtyi eilen maanantaina 4. heinäkuuta. Hän olisi täyttänyt syyskuussa sata vuotta.
Suomen Lähetysseura kertoo Hukan kuolemasta tieotteessaan.
Alpo...
Guardian: Vatileaksista syytettyjä uhkaa vankila
Vatikaanin syyttäjät vaativat vankilatuomioita ”Vatileaksista” eli arkaluontoisten Vatikaanin dokumenttien vuotamisesta syytetyille, kertoo
The Guardian.
...
Iin seurakunta rakennutti liikuntapuiston – ”Liikunnan avulla kohdataan ihmisiä”
Iissä vietettiin eilen seurakunnan rakennuttaman liikunta- ja leikkipuiston avajaisia. Puisto rakennettiin seurakunnan maalle Iin seurakuntatalon läheisyyteen Iijoen rannalle.
Hanke on ainutlaatuinen, kertoo Kirkkohallituksen urheilu- ja...
Tutkija: ”Uskonnot tai pyhät kirjat eivät tee mitään, mutta ihmiset tekevät”
Helsingissä järjestettiin viime viikolla uskontotieteilijöiden konferenssi (EASR), johon osallistui 500 tutkijaa eri puolilta maailmaa. Mukana oli myös suomalainen Titus Hjelm, työskentelee opettajana ja tutkijana...











