Koti Uutiset Sivu 961

Uutiset

Kuinka kohdata syyllinen? – Kolme tuhopolton kokenutta seurakuntaa kertoo

Ylivieskan kirkon tuhopolttajan henkilöllisyys on alustavasti selvitetty. Ennen pitkää seurakunnan edessä on se, miten syyllinen ja hänen omaisensa kohdataan. Pystyvätkö työntekijät ja seurakuntalaiset antamaan tuhopolttajalle...

Sotkamon seurakuntanuoret ovat tehneet jo yhdeksän lyhytelokuvaa

Sotkamon seurakunnan nuorisotyön elokuvatoiminta on tuottanut kymmenen toimintavuotensa aikana huimia tuloksia: yhdeksän nuorten kristillistä lyhytelokuvaa, elokuvatoiminnan yhdistys Versova puu ry:n ja oman elokuvateatterin Kino...

Pekka Y. Hiltunen: ”Tarvitsemme päivitetyn version pietismistä”

Uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen jäi eläkkeelle Kirkkohallituksesta huhtikuun alussa. Hän pohtii oheisessa haastattelussa muun muassa herätysliikkeiden päivittämistä ja uskontojen samanlaisuutta. ...

Uutta kirkkoa rakentamaan

Pääsiäisen 2016 ei ollut alun perinkään tarkoitus olla tavallinen juhlapyhä Ylivieskan kirkkoherran Timo Määtän elämässä. Sen oli määrä olla viimeinen pääsiäinen kirkkoherrana, sillä hän oli...

Borgå stifts domkapitlets notiser

Borgå stifts domkapitlets notiser 22.3.2016 Vid prästvigningen i Borgå domkyrka 20.3.2016 har teologie magister Daniel Nyberg ordinerats till prästämbetet och förordnats att sköta församlingspastorstjänsten i...

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 6.4.2016 Tuomiokapituli antoi viranhoitomääräykset – pastori Mirka Härköselle Tikkurilan seurakunnan seurakuntapastoriksi 1.5.–30.9.2016 – pastori Jari Lappalaiselle Ruotsinpyhtään seurakunnan osa-aikaiseksi (50 %) seurakuntapastoriksi...

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 7.4.2016 1. Tuomiokapituli päätti Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuuston pyynnön perusteella enintään ajaksi 1.2.2017– 31.1.2018, ettei Ylivieskan seurakunnan kirkkoherran virkaa julisteta haettavaksi. Erityisenä...

Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 6.4.2016: Viranhoitomääräykset Kappalainen Juha Itkonen määrättiin määräajaksi Ruoveden seurakunnan kirkkoherran virkaan ajalle 2.5.–25.8.2016. Kenttärovasti Sauli Keskinen määrättiin määräajaksi Oriveden seurakunnan kappalaisen virkaan ajalle...

#KylläKirkoille -tapahtuma osoittaa tukea Ylivieskan seurakunnalle

#KylläKirkoille on yhteisöllinen yhtäaikaisten tapahtumien rypäs ympäri Suomea sunnuntaina 24.4. Ajatus tempauksesta syntyi Ylivieskan kirkon tuhopolton jälkimainingeissa, kun uutisissa näytettiin kuvaa palavasta kirkosta ja...

Diakonian asiantuntija: ”On aina poliittinen arvovalinta, mistä leikataan”

Diakoniatyön ja köyhyyden asiantuntija Tiina Saarela Kirkkohallituksesta toivoo, että kirkko olisi asiantuntijana rakentavasti mukana kehittämässä sote-uudistusta eikä profiloituisi vain kriitikoksi. Saarelan mukaan sote-uudistuksen tavoitteet ovat...