Uusi kirkolliskokous aloittaa kautensa ensi viikolla
Ensi viikolla Turussa nelivuotisen työnsä aloittava kirkolliskokous saa kaudellaan ratkaistavakseen joukon tärkeitä, kauas Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuuteen vaikuttavia asioita.
Eri tavalla mitattuina suuria ja myös...
Uskonnonvastaisesta vihapuheesta puhutaan vähän
Helsingin yliopiston eksegetiikan dosentin Niko Huttusen mukaan uskonnollinen vihapuhe on Suomessa kohtuullisen tunnistettu ilmiö, mutta uskonnonvastaisesta vihapuheesta puhutaan paljon vähemmän.
Huttunen puhui tiistaina Kirkkohallituksessa Helsingissä...
Nooan arkilla kesäolympialaisiin
Hollantilainen miljonääri rakensi valtavan Nooan arkin näköisen aluksen ja aikoo purjehtia sillä Atlantin yli Brasilian kesäolympialaisiin.
Hollantilainen rakennusurakoitsija Johan Huibers kertoi ABC Newsin haastattelussa aloittaneensa...
Jopa tuhannet kiertävät kirkollisveron
Kirkossa on jäseniä, jotka eroavat kirkosta loppuvuodesta liittyäkseen siihen jälleen takaisin alkuvuodesta.
Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtaja Kimmo Ketola vahvistaa ilmiön Kotimaa24:lle.
– Kirkollisveron maksaminen määritellään vuoden...
IL: Vahtimestari irtisanottu Tikkurilan seurakunnassa
Tikkurilan seurakunnan vahtimestarina toiminut henkilö irtisanottiin rasistisen Facebook-kirjoittelun takia.
Asiasta uutisoineen
Iltalehden
...
Kolme ehdolla Kotimaan pro blogi -palkinnon saajiksi
Kotimaan pro blogi -palkinto jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Ehdolla palkinnon saajiksi ovat seurakuntapastori Elina Koivisto
blogillaan Wife and...
Sari Savela Seurakuntalaisen päätoimittajaksi
KTM Sari Savela aloittaa Seurakuntalainen.fi -sivuston päätoimittajana kesäkuun alussa. Hän on toiminut muun muassa Perheiden ABC+ -lehden päätoimittajana sekä toimittajana monissa eri medioissa.
– Seurakuntalainen...
Suomenmaa: Kuolleena syntyneet surutyön tukemiseksi väestörekisteriin
Kuolleena syntyneiden lasten tiedot pitäisi merkitä virallisesti väestörekisteriin, kansalaisaloite vaatii. Asiasta uutisoi
Suomenmaa
...
Diakoniatyöntekijä: ”Toimeentulon rajoilla pinnistely on äärimmäisen raskasta”
Turun Henrikinkirkon luentosarjassa on keskitytty tänä keväänä köyhyyteen. Viime viikon luennolla oikaistiin köyhyyteen liittyviä vääriä luuloja ja käsiteltiin perustuloa.
Johtava diakoniatyöntekijä Heli Lindroos kertoo, että...
Raumalta irtisanoutunut kirkkoherra Sattilainen hakee nyt Raumalle kappalaiseksi
Rauman seurakunta on ollut viime vuodet usein otsikoissa työyhteisön ja hallinnon ongelmien ja riitojen sekä muun muassa salakuunteluepäilysten vuoksi. Syytösten kohteena oli myös kirkkoherra...