Mark Levengood juontaa tänään alkavan neliosaisen tv-sarjan Lutherista
Tänään Yle Fem:llä alkava neliosainen sarja Mark ja Luther on katsottavissa kokonaisuudessaan Yle Areenasta. Ruotsin SVT:n ja Yleisradion sarjaa juontaa suomalaissyntyinen, Ruotsissa asuva suosittu...
Uutuuskirja henkirikoksen uhrien omaisista – mikä on hengellisyyden rooli selviytymisessä?
Uskonto saattaa auttaa henkirikoksen uhrien omaisia ja läheisiä työstämään tapahtumaa. Toisaalta uskonto voi myös lukita traumoja, todetaan Elina Välimäen henkirikoksen uhrien omaisia käsittelevässä kirjassa...
Israelilaisessa musiikissa on vaikutteita niin uskonnosta, keskitysleireiltä kuin eri perinteistä
Israelilainen laulaja, säveltäjä ja musiikin tutkija Hannie Ricardo on ylpeä kotimaansa monipuolisesta ja monella tavalla ainutlaatuisesta musiikkiperinteestä.
– Tässä pienessä maassa voi tavata kaikkialta maailmasta...
Hyvä terapia antaa tilaa hengellisyydelle, sanoo psykoterapeutti ja pastori Peppi Sievers
Helpotuksen tunne tekee olon kevyeksi ja rentouttaa kehon. Peppi Sievers on palaamassa kotiin Joensuuhun Kirkon koulutuskeskuksen pastoraalikoulutuksesta Järvenpäästä. Aiheena oli raamatuntutkimus. Etukäteen Sievers pelkäsi,...
Kirkolliset aprillipilat: Uskontokoira, sateenkaari-Luther ja Facebook-läppää
Aprillipilat kuuluvat huhtikuun ensimmäiseen päivään, vaikka osa medioista ei tällä kertaa siihen ryhdykään, sillä valeuutiset ovat muutenkin rapauttaneet ilmapiiriä. Mutta aprilliuutisia medioissa ja...
Soten myötä hygieniasäännöt kiristyvät: Ehtoollisen jakajille tulossa pakko käyttää suojakäsineitä
Kirkkohallituksessa perehdytään parhaillaan sote-uudistukseen ja maakuntahallintoon, joiden myötä hygieniasäännöt kiristyvät. Kiristykset koskevat myös ehtoollisen jakoa.
Uusien sääntöjen mukaan elintarvikkeisiin tai niihin verrattaviin syötäväksi tarkoitettuihin symbolisiin...
Kolumni: Väkevä toivo on elämää kannatteleva voima
Viime viikolla keskustelimme Liedon kirkossa isän kaipuusta. Tunnelma kosketti; kirkkosalissa oli paljon isän kaipuuta.
Eräs vieras sanoi nähneensä illan aikana keskustelijoiden tuolien äärellä alttarilla oman...
Katsaus uskontojournalismiin: HS:n tuoreessa Teema-lehdessä usko näyttäytyy monologina
Usko on se, mistä uskonnossa syvimmältään on kyse. Lisäksi kyse on paljosta muustakin, kuten vaikkapa tapakulttuurista, taiteesta, ajattelusta, taloudesta sekä hieman vaikeasti määriteltävästä asiasta...
Mysteerikuva: Keitä ovat nämä sotilaspapit?
Kotimaa on 111-vuotias. Sen valokuva-arkistossa on laatikollinen kiinnostavia vanhoja kuvia, joissa ei ole tietoa, milloin ja mistä tilanteesta kuva on otettu.
Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa24 julkaisee perjantaisin...
Kansliapäällikkö Keskitalo blogissa: En kannata suurmoskeijaa, vaan useita pieniä moskeijoita
Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo kirjoittaa Kirkkohallituksen Rajalla-blogissa, ettei lämpene ajatukselle Helsinkiin kaavaillusta suurmoskeijasta.
”Eri islamin suuntauksia edustavilla voisi olla nykyistä useampia pienempiä moskeijoita osana suomalaista...