Diakoniaraati kertoo, mikä erottaa diakonian sosiaalityöstä – ”Aina voi saada ainakin lohdutusta”
Kotimaan diakoniaraatilaiset kertovat, mihin sellaisiin tarpeisiin diakoniatyö vastaa, joihin pelkkä sosiaalityö ei riitä.
Esiin nousevat esimerkiksi sellaiset iskusanat kuin joustavuus, kokonaisvaltaisuus, lohtu, kiireetön kohtaaminen,...
Leena Huovinen Radio Deissä: Kirkolla on maailman paras tuote mutta sen jakelu mättää
Espoon piispanvaaleissa ehdolla oleva rovasti Leena Huovinen sanoi Radio Dein haastattelussa, ettei kirkon jäsenkatoa pitäisi lähestyä huolena, koska puheesta tulee pian itseään toteuttava ennuste.
–...
Kööpenhaminassa toimiva naisimaami Kodin Kuvalehdessä: ”Jos pelkään ja vaikenen, maailma ei muutu”
Pohjoismaiden ensimmäinen naisimaami Sherin Khankan kertoo tuoreessa Kodin Kuvalehden haastattelussa tietävänsä, että monet muslimit kokevat uskonnollisena johtajana toimivan naisen uhkaksi.
Kiireinen Khankan on paitsi imaami...
Yle: Ortodoksisten seurakuntien määrä saattaa supistua kolmasosaan nykyisestä
Suomen ortodoksiseen kirkkoon suunnitellaan suurta hallintoremonttia. Kirkon johto esittää seurakuntien määrän pudottamista sulauttamalla useamman seurakunnan yhdeksi uudeksi seurakunnaksi. Se pitää nykyistä seurakuntarakennetta taloudellisesti ja...
Espoon piispanvaaliehdokkaista haastattelut Radio Deissä – ensimmäinen keskiviikkona
Radio Dei haastattelee syksyn aikana kaikkia Espoon piispanvaalin ehdokkaita. Haastattelijana on Radio Dein päätoimittaja Kirsi Rostamo, joka on...
Vatikaani korjaili paavin mainintaa homolasten psykiatrisen avun tarpeesta
Paavi Franciscus suositteli, että homolasten vanhemmat etsisivät psykiatrista apua lapsille, joilla on homoseksuaalisia piirteitä. Vatikaani kuitenkin poisti paavin kommentin verkkosivuiltaan. Asiasta kertovat esimerkiksi brittilehdet...
Matti Repo: Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, miten se saa tavoitettua kasvukeskusten nuoret aikuiset
Kirkon tulevaisuudelle on olennaista, miten se onnistuu tavoittamaan kasvukeskusten nuoret aikuiset. Näin totesi Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo avauspuheenvuorossaan piispankokouksessa Lahdessa. Asiasta kertoo Kirkon...
Onnea 70-vuotias Kirkkojen maailmanneuvosto! – ”Pyrimme pitämään ykseyden liekin hengissä”
Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) on saanut lukuisia onnitteluja 70-vuotisesta taipaleestaan, selviää KMN:n tiedotteesta.
Euroopan kirkkojen konferenssi onnittelee KMN:ää ”vaikuttavasta ja uskontäyteisestä historiasta”.
– Kun me...
Helsingin seurakuntayhtymä selvitti lähipiirisidoksia: Ei väärinkäytöksiä, mutta parantamisen varaa
Helsingin seurakuntayhtymän tilaamassa lähipiiriselvityksessä ei ole ilmennyt väärinkäytöksiä, mutta parantamisen varaa sen sijaan on taloushallinnon käytännöissä. Lähipiirin sidokset on kartoitettu ajalta 2015–2017, ja olennaisuusrajaksi...
Seurakunnat eivät innostu valtakunnallisesta Vapaaehtoisen päivästä, sanoo asian parissa työskentelevä
Keskiviikkona 5. joulukuuta vapaaehtoiset ja vapaaehtoistyö saavat erityistä huomiota, kun vietetään Kansainvälistä Vapaaehtoisen päivää. Seurakunnissa päivää ei kuitenkaan noteerata laajasti.
– Kokemukseni mukaan kirkon työntekijät...