Kansanlähetyspäivät siirtää ohjelmansa verkkoon, lähettien siunaaminen toteutetaan ulkona
Kansanlähetyspäivien pääohjelma 2.–4.7. siirtyy verkkoon ja on osittain kuunneltavissa myös radiosta. Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen johtoryhmä päätti virtuaalitapahtuman järjestämisestä koronatilanteen vaikeuduttua Kanta-Hämeessä. Tapahtumaa oli tähän...
Diak on vuoden vastuullisin työnantaja – työntekijöillä yhdenvertaiset mahdollisuudet ikään, sukupuoleen tai etnisyyteen katsomatta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on valittu vastuullisimmaksi työnantajaksi pienten ja keskisuurten organisaatioiden kategoriassa. Työpaikkapalvelu Oikotien toteuttamassa kyselyssä selvitettiin, miten vastuullisuus toteutuu työpaikoilla työntekijöiden mielestä.
– Diakin vastuullisuus...
Kirkkohallitus päätti liitoksista 2022: Kahdeksan seurakuntaa lakkautetaan
Kirkkohallituksen täysitunto päätti 27.5. neljästä seurakuntaliitoksesta, joiden seurauksena lakkautetaan kahdeksan seurakuntaa. Kahdessa tapauksessa lakkautettavista seurakunnista muodostaan uusi seurakunta.
Täysistunto hyväksyi muutoksia seurakuntajakoihin Lapuan hiippakunnan alueella....
Lähetysjärjestöjen kokonaiskannatus kääntyi 2010-luvulla laskuun – Suomen Lähetysseura ja Sley suurimmat menettäjät, Kirkon Ulkomaanapu ja Kylväjä suurimmat nousijat
Eri lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun saama kokonaiskannatus on 2010-luvulla hieman pienentynyt. Järjestöjen välillä on kuitenkin eroja siinä, mistä lähteistä tukea on saatu.
Suomen Lähetysseura sekä...
Seurakuntien tunnettuuskysely 2021 selvitti kaupunkilaisten mielikuvia seurakunnasta – kirkon rooli auttajana korostuu, mutta rohkeutta kaivataan
Kaupungeissa asuvien suomalaisten suurimmat odotukset kirkkoa kohtaan liittyvät auttamiseen. Kahdentoista suuren kaupungin alueilla helmi–maaliskuussa 2021 tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että seurakuntien toivottiin ennen kaikkea...
Piispat antoivat suositukset diakonian virkaan vihkimisestä – diakonaatista ei tällä kertaa puhuttu
Piispainkokous hyväksyi 25.5. pitämässään kokouksessa suosituksen diakonian virkaan vihkimisestä. Päivitetty suositus pyrkii yhtenäistämään diakonian vihkimyskäytäntöjä, joihin liittyvät periaatteet ja toimintamallit ovat aiemmin vaihdelleet hiippakuntien...
Kirkkopalvelujen valtuusto vaihtuu – katso ketkä valittiin edustajiksi
Kirkkopalvelujen yhdistyksen kokous pidettiin etäkokouksena 21.5. Siinä valittiin järjestön valtuusto toimikaudelle 2021–2025. Valtuuston tehtäviin kuuluu muun muassa toiminta- ja taloussuunnitelman, tilinpäätöksen ja yhdistyksen strategian...
Amerikan evankelisluterilainen kirkko asettaa virkaan ensimmäisen transsukupuolisen piispan
Amerikan evankelisluterilaisen kirkon (ELCAn) Sierra Pacificin synodin piispaksi on valittu pastori Megan Rohrer, 41. ELCAN tiedotteen mukaan Rohrer on kirkkokunnan ensimmäinen transsukupuolinen piispa. Piispakausi...
Piispa emerita Irja Askolasta ilmestyy syksyllä elämäkerta – kirjoittajana Anne Mattsson
Suomen ensimmäisestä naispiispasta Irja Askolasta ilmestyy syyskuussa Kirjapajan kustantama elämäkerta. Sen on kirjoittanut Anne Mattsson. Lokakuussa ilmestyvän kirjan nimi on Irja Askola – Elämäkerta.
Irja...
Kauhajoen kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä harkitsee ehdokkuutta Lapuan piispanvaalissa
Kauhajoen kirkkoherra, lääninrovasti, teologian tohtori Jouko Ala-Prinkkilä, 59, kertoo harkitsevansa Lapuan piispaehdokkaaksi lähtemistä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilkka-Pohjalainen.
Kotimaalle Ala-Prinkkilä sanoo, että yhteydenottoja ja kyselyitä on...











