Pyhän Henrikin kattoremontti maksoi 800 000 euroa
Katolisen Pyhän Henrikin kirkon kattoremontti on valmistunut seurakunnan 150-vuotisjuhlapäiväksi. Katedraali joutui viime kesänä hetkeksi käyttökieltoon, sillä katon kannatinpalkit todettiin vaarallisen lahoiksi.
– Katon todellinen tila...
SLEYn toiminnanjohtaja: Oikeus on puhunut
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) toiminnanjohtajan Lasse Nikkarikosken mukaan oikeusprosessi oli raskas kaikille asianosaisille.
– Haluamme antaa tukemme omalle työntekijällemme. Korkein oikeus on kantansa kertonut ja...
KKO:n päätös syrjintätapauksessa ei tuo oleellista uutta
Tampereen hiippakunnan lakimiesasessori Leevi Häikiö katsoo, ettei Korkeimman oikeuden päätös Hyvinkään syrjintätapauksessa tuo hiippakunnalliseen kurinpitoon ja toimintakulttuurin oleellista uutta.
Häikiön mukaan KKO:n päätös ei vaikutta...
HS: Virkkunen ei esitä etiikkaa oppiaineeksi
Tämän päivän Helsingin Sanomien mukaan opetusministeri Henna Virkkunen ei aio esittää etiikkaa uudeksi oppiaineeksi peruskouluun ehdotuksen saaman vastustuksen vuoksi.
Valtioneuvosto tekee asiassa linjauksia keskiviikkoisessa iltakoulussaan.
Virkkunen...
Aamulehti: Homoliitot jakavat kansan kahtia
Suomalaisista reilu enemmistö hyväksyisi kirkon rukoushetken parisuhteensa rekisteröineille homo- ja lesbopareille. Rukoushetkeä kannattaa 64 prosenttia Aamulehden Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastanneista. Vastaan on 20 prosenttia.
Sukupuolineutraali...
Nainen Norjan kirkon piispainkokouksen johtoon
Helga Haugland Byfuglien on valittu ensimmäisenä naisena Norjan kirkon piispainkokouksen johtoon. Hänen johtaa piispainkokousta ensi vuoden puoliväliin saakka,...
Kirkkohallitukselta kirje kirkosta eronneille
Kirkkohallitus on tehnyt seurakuntien käyttöön ehdotuksen kirjeeksi kirkosta eronneille. Asia kävi ilmi Kotimaa24:n käsiinsä saamasta tilanneanalyysistä tai kirjelmästä, jonka kirkkohallitus on lähettänyt seurakuntien johdolle....
KD saamassa kohun myötä jopa 1000 uutta jäsentä
Kristillisdemokraattinen puolue on saanut Ajankohtaisen Kakkosen Teemaillan jälkeen jo 630 uutta jäsentä. Liittymisten määrää pidetään puolueessa ennennäkemättömänä.
– Jos tahti jatkuu, 1000 raja ylittyy viikonlopun...
KKO: Papille sakot syrjinnästä
Korkeimman oikeuden tänään antaman tuomion mukaan Hyvinkään seurakunnan jumalanpalvelukseen saarnaa pitämään saapunut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palveluksessa ollut miespastori syyllistyi jumalanpalveluksen järjestämisen yhteydessä seurakunnan naispastorin...
HBL: Suomenruotsalaiset eivät eronneet kirkosta
Kun seurakunnista on erottu viime päivinä vauhdilla, suomenruotsalaisissa seurakunnissa tämä on koskenut vain yksittäisiä tapauksia, kertoo Hufvudstadsbladet tänään.
Suomenruotsalaiset ovat eronneet kirkosta huomattavan vähän niin...

