Koti Uutiset Sivu 2402

Uutiset

Paavi: Ekumenian tie tullut entistä vaikeammaksi

Roomassa parhaillaan vierailevaan suomalaisdelegaatioon kuuluvat muiden muassa Tampereen piispa Matti Repo ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo. He osallistuvat Pyhän Henrikin muistopäivän messun toimittamiseen...

Eduskuntavaalit järjestetään palmusunnuntaina

Ei kai se erityisen huonokaan vaalipäivä ole, toteaa kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, joka ei ollut ennen Kotimaa24:n yhteydenottoa huomannut vaalien osuvan kirkollisesti merkittävälle pyhälle,...

Työntekijöiden aikapula suurin este vapaaehtoistoiminnalle

Seurakuntien työntekijöistä 70 prosenttia kokee vapaaehtoistoiminnan erittäin tärkeänä omassa perustehtävässään. Tämä perustuu Kirkkohallitus vuonna 2010 tekemään kyselyyn seurakuntien vapaaehtoistoiminnasta. Tutkimuksen mukaan seurakuntalaiset osallistuvat eniten yksittäisten...

Ray: Uskontojen uhrien tukeminen periaatteessa mahdollista

Raha-automaattiyhdistyksen mukaan Uskontojen uhrit ry:n tukeminen voisi olla sen avustusstrategian linjausten mukaista, vaikkei tukea täksi vuodeksi myönnettykään. Kotimaa24:n haastattelema...

Ray: Uskontojen uhrien tukeminen periaatteessa mahdollista

Raha-automaattiyhdistyksen mukaan Uskontojen uhrit ry:n tukeminen voisi olla sen avustusstrategian linjausten mukaista, vaikkei tukea täksi vuodeksi myönnettykään. Kotimaa24:n haastattelema...

Haavisto: Suomalainen rauhantyö tarvitsee yhteyksiä Vatikaaniin

Kun Suomi etsii aktiivisempaa roolia rauhantekijänä maailmalla, tiiviimpää yhteistyötä tarvitaan myös Vatikaanin kanssa, kirjoittaa kansanedustaja Pekka Haavisto (Vihr.) blogissaan. Haaviston mukaan Vatikaania ja Suomen yhdistää...

KD:n kansanedustajien äänestettävä sukupuolineutraalia avioliittoa vastaan

Keskustelu Kristillisdemokraattien kansanedustajan Tarja Tallqvistin ympärillä ei ota laantuakseen. Tallqvist haluaisi puhua vanhusten, vammaisten ja köyhien puolesta, mutta hänen julkisuudessa ilmaisemansa positiivinen kanta sukupuolineutraalia...

Käsitys helvetistä jakaa brittievankelikaaleja

Isossa-Britanniassa on tehty laaja paikallisten evankelikaalisten kristittyjen asenteita selvittävä tutkimus. Tutkimuksesta selviää muun muassa, että käsitys helvetistä jakaa evankelikaaleja. 37 prosenttia evankelikaaleista uskoo vakaasti helvetin...

Hitler löytyi kirkon lasimaalauksesta Ranskassa

Adolf Hitler on piilotellut 70 vuotta ranskalaisen St. Jacques-kirkon lasimaalauksessa Montgeronissa Pariisin ulkopuolella. Maalaus on tehty vuonna 1941,...

Katolinen tiedotuskeskus: Ihmeet on todistettavissa

Vuonna 2005 kuolleen paavi Johannes Paavali II:n pyhimyksprosessi eteni viime viikolla, kun nykyinen paavi Benedictus XVI hyväksyi pyhimykseksi korotettavalta edellytetyn ihmeen tapahtuneeksi. Vatikaani tiedotti,...