Koti Uutiset Sivu 2346

Uutiset

”Mullistavan löydön” epäaitous sai vahvistusta

Suurta kohua herättäneet, varhaiskristillisiksi väitetyt metallilevyt ovat paljastuneet alkuperältään moderneiksi väärennöksiksi. Oxfordin yliopistossa työskentelevä antiikintutkija Peter Thonemann on tunnistanut jo lokakuussa samaan levyjen kokoelmaan...

Luontohaaste etsii yhä kohteita kunnilta ja seurakunnilta

Osallistuakseen kilpailuun kunnan tai seurakunnan täytyy tehdä suojelupäätös yhdelle tai useammalle omistamalleen merkittävälle luontoalueelle. Luontohaaste-kilpailun vuoden 2011 kilpailun teemana ovat metsät ja suot. Kilpailussa etsitään...

Otto kysyy nyt haluatko lahjoittaa

Tämän kuukauden aikana pankkiautomaatilla ottotapahtuman yhteydessä kysytään, haluaako asiakas tukea Planin Koska olen tyttö -kampanjaa....

Sant’ Egidion ystävät aloittavat säännölliset kokoontumiset Oulussa

Pieni, mutta sitäkin innostuneempi joukko Oulun hiippakunnan työntekijöitä on päättänyt aloittaa säännölliset kokoontumiset italialaisen Sant’ Egidio -yhteisön hengessä. Tavoitteena on aikaa myöten saada Pohjois-Suomeen...

Onko papin soveliasta osallistua politiikkaan?

”Suomessa kaikilla, myös papeilla, on perustuslaillinen oikeus ja jopa velvollisuus osallistua politiikkaan”, sanoo Hankasalmen kirkkoherra Jorma Kukkonen Kotimaan Debatti-palstalla....

Oulun Tuomasmessu sai uuden logon

Oulun seurakuntien Tuomasmessu on saanut uuden logon, jonka toivotaan auttavan Tuomasmessun näkyvyyttä ja tunnistettavuutta. Logon on suunnitellut vapaaehtoistyönä graafikko Lea Remes. Logon erimuotoiset ja -väriset palat...

Islamilaiset ehdokkaat: Uskonto ja politiikka pidettävä erillään

Eduskuntavaaleissa ehdokkaina olevat Abdirahim Hussein (kesk.) ja Hussein Muhammed (vihr.) sanovat, ettei uskontoa ja politiikkaa pidä sekoittaa. Ehdokkaat ovat myös huolissaan uskonnosta käytävän keskustelun...

Paastovinkki 22/40: Rukoile

Paastovinkki-sarjassa haastetaan osallistumaan paastoon. Mieti, miten ja ketä läheistäsi voisit muistaa rukouksella tänään – tai paaston aikana. Rukoile lähimmäisesi puolesta. Verkko tarjoaa useita sivustoja, joissa jaetaan rukousaiheita....

Lakimies: Kallion seurakuntaneuvoston päätös on juristien aarreaitta

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvoston tekemä päätös on herättänyt runsaasti keskustelua ja myös pienimuotoisen kirkkolainopillisen kriisin. Neuvosto päätti kokouksessaan 28.3. olla tilittämättä palmusunnuntain kolehtia vastoin Kirkkohallituksen...

Nettiadressi rakentavan keskusteluilmapiirin puolesta kirkossa

Verkossa on parhaillaan adressi, Avoin kirje kirkkohallitukselle, jossa pyydetään, että muun  muassa SLEY:lle ja Kansanlähetykselle ei enää kerättäisi kolehteja. Allekirjoittajia sillä on nyt yli...