”Messu ei ole seurakunnan elämän keskus” – Elina Perttilä Helsingin Malmin kirkkoherraksi
Malmin seurakuntaneuvosto on valinnut Helsingin Malmin seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi oman seurakunnan hallintopapin ja eteläisen alueen johtavan papin Elina Perttilän.
Neuvosto valitsi Perttilän kirkkoherraksi ensimmäisellä äänestyskierroksella kokouksessaan...
Kirkolliskokous päätti jättää tunnustuspykälän uuteen kirkkolakiin, vaikka eduskunnan mielestä tunnustus kuuluisi kirkkojärjestykseen
Tunnustuspykälän sisällyttämisestä uuteen kirkkolakiin taitettiin peistä kirkolliskokouksessa Turussa tänään tiistaina. Ensimmäisen käsittelyn lopputuloksena tunnustuspykälä päätettiin sisällyttää kirkkolakiin lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti äänin 57–49.
Kotimaa kertoi aiemmin,...
Virkatodistukset viipyvät, pääkaupunkiseudun seurakunnilta tiukka vetoomus kirkon päättäjille – ”Palaute on musertavaa”
Kirkon virkatodistuspalveluissa on ollut viime keväästä lähtien ruuhkaa, joka on kesän ja syksyn mittaan pahentunut. Syynä on keväällä tehty muutos, jonka myötä sukuselvitykset alettiin...
Kirkolliskokous vääntää tällä viikolla taas siitä, määritelläänkö kirkon tunnustus laissa – mietinnön tehnyt lakivaliokunta jakautui
Täksi viikoksi Turun kristilliselle opistolle kokoontuneen kirkolliskokouksen isoimmaksi aiheeksi noussee jälleen kerran uusi kirkkolaki ja niin sanotun tunnustuspykälän paikka.
Kirkkohallituksen esitys uudeksi kirkkolaiksi ja siihen...
Nostalgia on halvaannuttavaa, Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lopettanut Martin Junge sanoi kirkolliskokoukselle
Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lokakuun loppuun saakka toiminut Martin Junge piti marraskuun kirkolliskokouksen avajaispuheen Turussa maanantaina 8.11. Puheessaan hän otti kantaa globaaliin murrokseen, joka särkee...
Kirkolliskokouksen edustaja-aloitteessa kaivataan evankeliointia takaisin seurakuntien toimintaan
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous kokoontuu 8.–12.11. istuntoviikolleen Turun kristilliselle opistolle. Käsiteltäviä asioita ovat muun muassa uusi kirkkolaki ja kirkkojärjestys, mutta myös kummien lisääminen aikuisille,...
Toinen Tuusulassa varastetuista Jokelan kirkonkelloista löytyi
Jokelan kirkosta Tuusulasta anastettiin 18.–24.10. välisenä aikana kirkonkellot murtautumalla kellotapuliin ja rikkomalla kellojen kiinnityspultit. Toinen anastetuista kirkonkelloista on löytynyt, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo.
Poliisi sai keskiviikkona...
Suomen Ekumeeninen Neuvosto valitsi hallituksensa – katso eri kirkkojen edustajat
Suomen Ekumeeninen Neuvosto on valinnut arkkipiispa Tapio Luoman jatkamaan puheenjohtajanaan. Puheenjohtajan ja hallituksen toimikausi on kolmivuotinen ja alkaa vuoden 2022 alusta. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon...
Tuija Nuutinen valittiin Kouvolan kirkkoherraksi – vaali ratkesi toisella äänestyskierroksella yhden äänen erolla
Kouvolan seurakunnan kirkkoherraksi on valittu Luumäen seurakunnan kirkkoherra Tuija Nuutinen, 51. Valinta tehtiin seurakuntaneuvoston kokouksessa 2. marraskuuta.
Välillisessä vaalissa olivat Nuutisen ohella ehdolla Kouvolan seurakunnan kappalainen...
Oulun piispa vihkii papin Lapuan hiippakuntaan – mistä on kyse?
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vihkii kuusi uutta pappia Oulun tuomiokirkossa pyhäinpäivänä 6.11. Papeista viisi alkaa työskennellä Oulun hiippakunnassa ja yksi Lapuan hiippakunnassa.
Papin vihkiminen...











