Aula: Lapsipotilaat eivät saa tarpeeksi tietoa oikeuksistaan
Maria Kaisa Aula. Lapset ottavat Aulan mukaan harvoin suoraan yhteyttä potilasasiamieheen, vaikka näiden palvelujen tulisi olla kaikenikäisten potilaiden...
Halla-aho: Kirkon ja valtion ero väistämätön
Jussi Halla-aho (ps) pitää kirkon ja valtion muodollisen yhteyden katkeamista välttämättömänä kehityskulkuna. Hän ei pidä asiaa erityisen hoputtamisen...
Emma, Emmi ja Emma voittoisia visassa
Emma Oikarinen, Emmi Vesterinen ja Emma Kauppinen.
Toiseksi tuli Laulaja-Liisat Päivärinnan koulusta Ylivieskasta (35 pistettä) ja kolmanneksi Visalinnut Marttilan...
Väitös: Naisten housut muuttuivat maailmanlopun merkistä sivistyksen tunnukseksi
Arja Turusen (kuvassa) etnologian väitöskirjasta. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa Turunen kävi läpi 1900-luvun alun järjestö- ja naistenlehtiä tutkien...
Kevään kirkollinen keskustelu johti kolehtikriteerien tarkentamiseen
Virallisten kolehtien määräytymisperusteiden tarkentamisella pyritään lisäämään läpinäkyvyyttä. Jatkossa kolehtikohteet on määriteltävä entistä tarkemmin ja konkreettisemmin.
Kun...
Kirkon työntekijät päivittämään Wikin kirkkotietoja
Usko ja tieto Wikipediassa -koulutus. Siinä kirkon työntekijät tutustuvat Wikipedian toimintaperiaatteisiin ja oppivat päivittämään Wikipedian kirkkoa ja kristillistä...
Intian katolilaiset maallikot saamassa ääntään kuuluviin
Intian katolilaisten maallikkojen verkosto suunnittelee ensimmäistä maallikkosynodia vuoden 2012 alkuun.
Jo Vatikaanin toinen konsiili 1960-luvulla kehotti uudistamaan kirkkoa siten, että maallikot saisivat paremmin äänensä kuuluviin,...
Puolustusvoimien kirkollisen työn suosio kasvaa
Puolustusvoimien kirkollisen työn suosio on suurimmillaan viiteen vuoteen. Kasvua on tapahtunut kaikissa työmuodoissa. Messuja ja oppitunteja varusmiehille järjestettiin viime vuonna neljänneksen ja luentoja henkilökunnalle...
Yhteisvastuukeräyksen jako-osuuteen ei tullutkaan muutosta
Alun perin Kirkkopalvelujen hallitus oli esittänyt keräyksen jako-osuuteen muutosta. Kansainvälisen diakonian osuutta olisi tässä mallissa...
Syrjintää vai ei – myös tätä käsiteltäneen Sley-messuista päätettäessä
Mauri Vihkon valmisteluun.
Vs. lakimiesasessori Ulla-Maija Halme kertoo Kotimaa24:lle, että asiaa saatetaan käsitellä 16.6. tai 15.8. istunnoissa, mutta käsittely...

