Kohua herättänyt yhteistyö yliopiston ja Raamattuopiston välillä toteutuu
Kotimaa24 oli kertonut, ettei SRO hyväksy naispappeja opettajiksi. Myös tasa-arvovaltuutettu on selvittänyt asiaa.
Itä-Suomen yliopiston dekaani Markku Filppula kertoo,...
Kauppojen ruokahävikki yli 10 kiloa suomalaista kohti vuodessa
MTT:n tuoreen arvion mukaan Suomen kauppojen ruokahävikki on reilut 65 miljoonaa kiloa vuodessa. Kauppojen ruokajätemäärä on viime vuosina suhteellisesti pienentynyt ja se on noin...
Yle: Pohjoisessa kirkkomurtojen sarja
Tornionjokivarressa Suomen puolella ja Ruotsin Norrbottenissa on murtauduttu useisiin kirkkoihin viikonvaihteen aikana, kertoo Yle uutiset.
Ruotsissa on murtauduttu kaiken kaikkiaan viiteen kirkkoon ja Suomessa kolmeen.
Omaisuutta...
Kirkko vaatii liike-elämältä vastuuta köyhyyden poistamisessa
Kirkko haastaa liike-elämän edustajia toimimaan aktiivisesti köyhyyden poistamisessa. Toiminta lähtee toden teolla käyntiin
SuomiAreena 2011
...
Ortodoksikirkon paluu puhuttaa Hämeenlinnassa
Yle uutiset. Ylen mukaan Helsingin hiippakunta ja metropoliitta Ambrosius on ilmaissut kiinnostuksensa saada paikka ortodoksiseurakunnan käyttöön.
Ambrosius kertoo, ettei...
Neljä pappia laati rukouksen parisuhteen rekisteröineiden puolesta
Neljä pappia on laatinut rukouksen parisuhteensa rekisteröineiden puolesta. Se on määrä julkaista Yhteys-liikkeen sivuilla. Kotimaa24...
Etelä-Sudanin itsenäistymistä varjostaa kansanmurhan uhka
Etelä- ja Pohjois-Sudan eroavat kahdeksi valtioksi 9. heinäkuuta vuosikymmeniä jatkuneiden väkivaltaisuuksien jälkeen. Kansainväliset avustusjärjestöt pelkäävät itsenäistymisen pahentavan jo käynnissä olevaa humanitaarista kriisiä tulevien naapurimaiden...
Peura: Suhtautuminen rekisteröityihin parisuhteisiin ei saa olla jakaja hyviin ja pahoihin
Simo Peura puhui sunnuntaina Seinäjoen Kansanlähetyspäivien lähettien siunaamisessa. Peura rohkaisi lähettejä, muttei malttanut myöskään olla ottamatta kantaa...
Kantola myönteinen eri uskontojen hartauksille Ylessä
Ilkka Kantola (sd.) suhtautuu myönteisesti siihen, että Yleisradion hartausohjelmissa pääsisivät ääneen myös muiden kuin kristinuskon edustajat.
– Minun mielestäni...
”Ettei vain kaikkein syrjityimpien joukko istu Seinäjoella”
Timo Rämä piti Kansanlähetyspäivillä Seinäjoella voimakkaan puheenvuoron, jossa hän puolustautui liikettä vastaan esitettyyn kritiikkiin. Jotkut seurakunnat ovat pohtineet...