Diakonaattiin ei vieläkään selvyyttä
Istuntokauden viimeisessä kirkolliskokouksessa käsiteltiin esitystä, jossa ehdotettiin muutettavaksi kirkkolakia ja kirkkojärjestystä siten, että niihin lisätään säännökset diakonaatista. Kirkolliskokous päätti lähettää esityksen lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti...
Ylimääräinen vaalisija poistuu kirkkoherranvaalista
Kirkkoherra valitaan tulevaisuudessa edelleen välittömällä eli kansanvaalilla. Seurakunnilla on kuitenkin oikeus pyytää välillistä vaalia. Ylimääräinen vaalisijaa sen sijaan jää historiaan.
Kirkolliskokous hyväksyi kirkkohallituksen esityksen kirkkoherran...
Timo Junkkaala vetoaa Helsingin seurakuntiin lähetysmäärärahoista
Timo Junkkaala uskoo, että lähetysmäärärahojen epääminen kirkon virallisilta lähetysjärjestöiltä lisäisi kirkosta eroamista.
Junkkaala vetoaa Raamattuopiston nettisivuilla Helsingin seurakuntien yhteiseen...
Piispat pohtimaan kirkon ykseyttä ja moniäänisyyttä
Turussa kokoontuva kirkolliskokous päätti lähettää piispainkokoukselle aloitteen kirkon ykseydestä moniäänisyyden keskellä. Aloitteen teki Anna-Mari Kaskinen.
Kaskisen aloitteessa esitettiin työryhmää, johon kutsuttaisiin erilaisia näkemyksiä edustavia kirkon...
Naispapit Ruotsissa stressaantuneita
Ruotsin papit ovat ammattiryhmänä kärjessä Försäkringkassenin listalla, jossa ovat stressin vuoksi sairaslomalla olleet. Ja aivan erityisen stressaantuneita ovat olleet naispapit.
...
Sunnuntaina rukoillaan vainottujen puolesta
Ensi sunnuntaina 13.11. vietetään kansainvälistä rukouspäivää vainotun seurakunnan puolesta (International Day of Prayer). Esille nostetaan muun muassa Iranin ja Egyptin kristittyihin kohdistuvat uskonnonvapausloukkaukset.
Osana kansainvälistä...
99-vuotias lähetti käväisi Kiinassa
Päivö Parviainen oli viimeinen lähetystyöntekijä, joka lähti Kiinasta kulttuurivallankumouksen jälkeen 1960-luvulla.
Nyt marraskuun alussa 99-vuotias Parviainen palasi jälleen pariviikkoiselta...
Lähetysjärjestöiltä tuet pois myös Helsingissä
Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päätti torstai-iltana Vantaan seurakuntayhtymän tavoin, että Kansanlähetys, Kylväjä ja Sanansaattajat eivät saa enää yhtymän tukea. Jatkossa määrärahat kanavoidaan Kirkon Ulkomaanavun...
Seurakunnan rakennemuutos ei paljon jäsenistöä hetkauta
Valtaosa seurakuntalaisista kokee tuoreen tutkimuksen mukaan, etteivät seurakuntarakenteen muutokset ole vaikuttaneet mitenkään omaan hengelliseen elämään, jäsenyyteen, osallistumismahdollisuuksiin tai tunteeseen seurakunnan tuttuudesta.
Selvä enemmistö Kirkon tutkimuskeskuksen...
Valamon luostarin johtaja vaihtuu
Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on vapauttanut arkkimandriitta Sergein Valamon luostarin johtajan tehtävästä. Luostarin väliaikaiseksi johtajaksi on nimitetty tänään keskiviikkona Joensuun piispa Arseni.
Arkkipiispan mukaan...