HNMKY:n rippikoulujen alasajo suututtaa Facebookissa
Timo Laulajan suulla. Tieto aiheutti tyrmistystä monen vanhan NMKY-aktiivin keskuudessa. Asiaa puidaan kahdessa julkisessa Facebook-ryhmässä kiukkuiseen sävyyn.
...
Kirkon palvelukeskus laajeni Porvooseen
Kipan palvelupäällikkö Soili Wallin siirtyy Oulusta Porvoon toimipisteen palvelupäälliköksi. Lisäksi uuteen toimipisteen on rekrytoitu kolme kirjanpitäjää...
Kirkon avustava rooli julkisella sektorilla voimistumassa
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että kansalaisyhteiskuntaan kuuluvasta kolmannesta sektorista, johon kirkkokin kuuluu, on tullut yhä vahvempi osa hyvinvointiyhteiskuntaa. Kolmannen sektorin toivotaan hoitavan ne tehtävät, joita...
Nokia myy puhelinliiketoimintansa Microsoftille
Yritysjärjestelyn kauppahinta on 5,44 miljardia euroa.
Nokia aikoo keskittyä jatkossa kolmeen liiketoimintaan. Ne ovat verkkoinfrastruktuuri ja...
Helsingin kansainvälisessä seurakunnassa kastetaan paperittomia
Timo Keskitalo kertoo kastetoimituksien määrän olevan noin kaksikymmentä vuodessa. Hänen kymmenen työvuotensa aikana toimittamiensa kasteiden määrä lasketaan toisin...
Suomalaistuella tehtävä tv-ohjelma puolustaa ihmisarvoa Intiassa
Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) juhlavuosikeräys kohdistuu syksyn aikana Intiassa alkavaan televisiotyöhön. Keväällä ja...
Nopean toiminnan joukko kerää varoja Syyriaan
Tapiolan seurakunnassa on perustettu Kirkon Ulkomaanavun Nopean toiminnan joukko, joka kerää lipaskeräyksin rahaa Syyriaan sekä maasta paenneiden pakolaisleireille. Mukaan joukkoon voi ilmoittautua kuka vain....
Uskontojen edustajat huolissaan Lähi-idän tilanteesta
Uskontojen vuoropuhelua ja yhteistyötä Suomessa edistävä Uskontojen yhteistyö Suomessa – USKOT -foorumi seuraa huolestuneena viimeaikaisia traagisia tapahtumia Egyptissä ja Syyriassa, missä eri uskontokuntia edustavat...
Suomen muslimit haluavat omat vapaapäivänsä
Anas Hajjar toivoo, että asiasta voitaisiin päättää sitovasti.
– Sopimuksen olisi oltava pitävä, ei niin, että siitä päätettäisiin joka...
Kirkon rahoittama Hare Krishna -dokumentti TV:ssä
Tänä iltana TV1:ssä nähdään Jouko Aaltosen ohjaama dokumenttielokuva Hyppy. Se kertoo suomalaisen Kennethin tiestä Hare...