”Kirkko oli parlamentarismin ja demokratian kannalla”
Kenttäpiispa Pekka Särkiö pohtii Kotimaa24:n blogissaan, pitäisikö kirkon pyytää anteeksi vuoden 1918 tapahtumia. Anteeksipyyntöä vaati mielipidekirjoittaja Kotimaassa 9.1. ja Helsingin Sanomissa 8.1.
Kenttäpiispan mukaan...
Pentikäinen pelkää jo etnisiä puhdistuksia
Keski-Afrikan tasavallassa, Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisesta tasavallassa kuohuu. Kirkon Ulkomaanapu toimii kaikissa näissä konfliktimaissa.
Vaikeat tilanteet saattavat kuitenkin pysäyttää Ulkomaanavun hankkeita. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa opettajainkoulutuksen...
Yle: Vapaaehtoisista arkunkantajista pula
Hautajaisväen joukosta ei löydy läheskään aina kantajia arkulle. Siksi tarvitaan vapaaehtoisia arkunkantajia, kertoo Yle uutiset.
Ylen mukaan kaikkien yksinäisten hautajaisiin ei välttämättä tule ketään. Lisäksi...
Entinen päätoimittaja: ”Minut saatiin pois kirkkoherroja painostamalla”
Helsingin ortodoksisen seurakunnan lehti Ortodoksiviesti laajenee Helsingin hiippakunnan seurakuntien yhteiseksi lehdeksi elokuun numerosta alkaen. Sen sijaan Helsingin ulkopuolisten seurakuntien lehti Analogi on näillä näkymin...
Kuukauppi: Venäjän ortodoksinen kirkko tunnustaa Inkerin kirkon lähetystehtävän Venäjällä
Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi tapasi hiljattain ensi kertaa perusteellisten keskustelujen merkeissä Venäjän ortodoksisen kirkon (VOK) ulkoasiain johtajan, metropoliitta Hilarionin.
Kuukaupin mukaan tapaaminen oli hyvin...
Kansanedustaja: Kirkko myötäilee islamia, tuloksena krislam
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen katsoo Uusi Suomi -verkkolehdessä, että ”sateenkaariväki, vihervasemmisto ja kirkko ovat islamin asialla”.
”Monia suomalainen on ihmetyttänyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, mihin...
Rusama lähetysteologiksi kirkkoon
Kirkon lähetysteologin virkaan on valittu dosentti Jaakko Rusama. Hän aloittaa työssä helmikuun alusta.
Valinnan teki kirkkohallituksen virastokollegio. Päteviä hakijoita oli kolme.
Lähetysteologi pitää esillä lähetystyötä kirkon...
Miltä näyttävät uskonnot kartalla?
Teologisisarukset Mari ja Antti Huotari ovat toteuttaneet tarkkuutta ja hermoja vaativan projektin: he listasivat ja sijoittivat kartalle uskonnolliset yhdyskunnat Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.
Kartalle on siis...
Seurakunnat someen – 10 fiksua ohjetta
Yhä useampi seurakunta on sosiaalisessa mediassa. Facebookissa Suomen reilusta 400 seurakunnasta on pari sataa ja tykkääjämäärät vaihtelevat yli tuhannesta fanista muutamaan. Pro kokosi yhteen...
Sarkomaa vaihtaisi lapsiasiavaltuutetun toimiston paikkaa
Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan Lapsen puolesta – ryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ehdottaa lapsiasianvaltuutetun toimiston siirtämistä Jyväskylästä Helsinkiin eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston tai ihmisoikeuskeskuksen yhteyteen.
Hänen mukaansa järjestelyllä...





