Koti Uutiset Sivu 1634

Uutiset

Oulussa aikuisetkin pääsevät pyhäkouluun

Aikuisille järjestetään ensimmäistä kertaa oma pyhäkoulu Oulussa. Tiettävästi kyseessä on ensimmäinen aikuisille järjestettävä pyhäkoulu. – Oulussa tai muualla ei ole tietääkseni järjestetty vastaavaa aiemmin. Helsingissä...

Sittiäinen – lannan kaveri

Jumala loi maan pinnalle valtavat laumat kasveja syöviä eläimiä, pieniä ja suuria. Varsinkin suuret eläimet söivät paljon ja ulostivat myös paljon. – Anteeksi vaan, mutta...

Sinivuokot – reikiä taivaaseen

Kun maailmankaikkeutta luotiin, tuli lopulta myös maapallon vuoro. Sitä peitti paksu pilviverho, eivätkä enkelit nähneet kunnolla, mitä maan pinnalla tapahtui. Silloin erä toimelias kerubi otti...

Sinitiainen – pala taivaansineä

Pieni keltainen lintu pujahti taivaan ikkunasta sisään ja lensi suoraan kirjanpito-osastolle, missä enkelit pitivät kirjaa Jumalan luomistyöstä. – Hus, tiehesi täältä, huudahti kirjanpitäjäenkeli, kun se...

Sinisorsa – sopeutuvainen puolisukeltaja

Luojan hyvyyden ja viisauden tähden linnut osasivat lentää. Ne liitelivät ja kaartelivat kiitollisuutta täynnä pitkin kumpupilvistä taivasta. Osa linnuista laskeutui veteen ja alkoi viihtyä sen ääressä....

Silakka – pyhä parvi

Kun Jumala loi elämää meriin, järviin, jokiin, lampiin ja puroihin, hän antoi enkeleille tehtäväksi suunnitella kaikkiin paikkoihin sopivat kalalajit. Niin alkoi taivaallisessa evoluutioverstaassa kova...

Siili – liikkuva kaktus

Moni on ihmetellyt, miksi siilillä on piikit. Yksi vastaus löytyy kaukaa aikojen alusta, jolloin Jumala loi kaikki maanpiirin eläimet ja kasvit. Aluksi oli paljon...

Radio Dein ja TV7:n ohjelmapolitiikat vertailussa

Jyväskylän seurakuntien Henki & elämä -lehti vertaili tuoreessa numerossaan Radio Dein ja TV7:n ohjelmapolitiikkaa. Medioilla on lehden mukaan erilaiset pelisäännöt ohjelmaa tuottavien yhteistyökumppanien suhteen. Jutun...

Sepelkyyhky – äänekäs toukomettinen

Kun Nooa oli koonnut villieläimet ja karjaeläimet arkkiin ja seilannut aavalla ulapalla 40 päivää, päätti hän lähettää korpin tiedustelemaan, josko jossain olisi jo kiinteää...

Selkälokki – meikäläisten lintu

Aloitteleva lintubongari tuli taivaaseen ja pyysi päästä Jumalan puheille. – Miksi sinä teit niin monta lokkilajia ja miksi niitä on niin vaikea erottaa tosistaan? – Kuinka...