Koti Uutiset Sivu 1580

Uutiset

EIT ei tutki valitusta seurakuntalehden jakelusta

Jyväskyläläismies valitti viime kesänä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Jyväskylän seurakunnan Henki&elämä -lehden jakelusta. Valittajan mukaan uskonnollisen materiaalin osoitteeton jakelu loukkaa hänen uskonnonvapauttaan. Asian käsittely keskeytyi, sillä...

Kansanedustaja vaatii sisäministeriä estämään radikaalien muslimisaarnaajien maahantulon

Julkisuudella olleiden tietojen mukaan Helsingin Muslimit -yhdistys on kutsunut tämän kuun lopussa järjestettävään keskustelutilaisuutensa jamaikalaissyntyisen muslimisaarnaaja Bilal Philipsin, joka on herättänyt kansainvälisellä taholla paheksuntaa...

Tuhkaseos poltti ristin kymmeniin otsiin

Kokkolassa keskiviikon tuhkamessussa otsaan piirretyistä risteistä tuli aiottua pitkäikäisempiä. Osalla messukävijöistä väkevä tuhkaseos rikkoi ihon. Pastori Hannu Kuusniemi kertoo tehneensä seoksen kirkkokäsikirjan ohjeen mukaan sekoittamalla...

Paavi Franciscuksen ensimmäinen vuosi – asiantuntijat analysoivat Kotimaassa

Jorge Mario Bergoglio on ollut Paavi Franciscus kokonaisen vuoden ensi torstaina, 13. maaliskuuta. Kotimaan laajassa artikkelissa paavin ensimmäistä vuotta...

Legolandin muslimitapahtuma peruttiin uhkailun takia

Iso-Britannian Legoland sulkee ovensa tänä viikonloppuna äärioikeistolaisten ryhmien uhkailun takia. Sunnuntaiksi oli suunnitteilla yksityistapahtuma yli 1000 muslimiperheelle. Winsdorin Legolandiin oli suunnitteilla Muslim Research and Development...

Tänään on maailman rukouspäivä

Ekumeenista Maailman rukouspäivää eli Naisten kansainvälistä rukouspäivää vietetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä perjantaina. Tänä vuonna teemana on Virtoja autiomaassa. Maailman rukouspäivän aineiston ovat laatineet Egyptin...

”Henkilöstö on tärkein voimavara” – fraasi vai fakta?

Henkilöstö on meidän voimavaramme. Ajatus on kuultu tuhansina versioina miltei jokaisella työpaikalla. Sari Anetjärven (kuvassa vasemmalla) ja Marja Jakobssonin kirja alkaa lauseella: ”Henkilöstö on...

Vihreät riparit vakiinnuttavat asemaansa

Vihreitä ripareita järjestettiin viime vuonna lähes kuusikymmentä. Tänä vuonna tavoite on 200 rippikoulua ja helmikuun loppuun mennessä mukaan on ilmoittautunut 52 rippikoulua. Esimerkiksi Malmilla,...

Piispanvihkimys ja Ukraina

Hei Mari, Terveiset täältä Botswanasta. Takana on juhlaputki, jossa ilo ja suru ovat vuorotelleet. Helmikuun 23...

Kotimaa Pro kerää saarnat Digipostillaan

Kotimaa Pro käynnistää Digipostillan eli hankeen, jossa papeilta kerätään saarnoja eri puolilta maata. Saarnat muodostavat suuren yhteisen tietokannan,...