Erkki Hurtigin usko kyseenalaistettiin rauhanyhdistyksellä
Vanhoillislestadiolaisella Tornion rauhanyhdistyksellä luettiin viime sunnuntain seurojen jälkeen johtokunnan kirje, jonka mukaan yhdistyksen jäsenellä Erkki Hurtigilla on eri ymmärrys uskonasioista kuin johtokunnalla tai muulla...
Arkkipiispalla jo 10 000 Facebook-tykkäystä
Arkkipiispa Kari Mäkisen Facebook-sivulla on jo yli 10 000 tykkäystä. Merkittävä osa tykkäyksistä on tullut Adventtipostia arkkipiispalle -kampanjan seurauksena.
Tämän jutun julkaisuhetkellä arkkipiispalla tykkäyksiä on...
Pappisliiton puheenjohtaja pyrkii eduskuntaan: Politiikka tarvitsee kirkon työntekijöitä
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien ammattiliitto Pappisliiton puheenjohtaja Eija Nivala on ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän on ehdokkaana keskustan listalla Oulun vaalipiirissä. Hän toimii parhaillaan...
Ammuskelussa Pariisissa kuoli 12 – Satiirilehti julkaisi ISIS-johtajaa pilkkaavan kuvan
Ainakin 12 ihmisen kerrotaan kuolleen satiirilehti Charlie Hedbonin toimitukseen tehdyssä hyökkäyksessä Pariisin keskustassa. Kuolleiden joukossa on kaksi poliisia. Lisäksi iskussa loukkaantui kymmenen ihmistä. Hyökkääjien...
Toistakymmentä pappia ehdolle eduskuntaan
(Täydennetty 3.2.) Keväällä järjestettävissä vaaleissa on jälleen mukana useita uskonnollisten yhdyskuntien työntekijöitä ja muita uskonnon ammattilaisia. Eniten on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja muita...
SK: ”Pankkikriisiä ei valitettavasti ratkaista teologialla”
Islamilainen pankkijärjestelmä herättää kiinnostusta. Suomen Kuvalehdessä ilmiötä kommentoiva professori Olli-Pekka Ruuskanen kuitenkin toteaa, että ”pankkikriisiä ei valitettavasti ratkaista teologialla.”
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Ruuskanen sanoo,...
Ovatko tässä ateistien kymmenen käskyä?
Ateistinen Atheist Mind Humanist Heart -sivusto on kerännyt joukkoistamalla uuden kymmenen käskyn sääntökokoelman niille, jotka eivät usko mihinkään jumalaan tai uskontoon. Uudet käskyt valittiin...
Uskonto näkyy sanomalehdissä tavallisenakin arkipäivänä
Uskonto on näkyvästi esillä suomalaisissa sanomalehdissä myös silloin kun uskontouutisoinnin kannalta ei tapahdu mitään erikoista. Esillä ovat niin vakiintuneet uskonnolliset yhdyskunnat kuin kansanomainen henkisyys...
Kotimaa: Puolustusministeriössä pohditaan uskonnonvapautta
Puolustusministeriön asettama työryhmä viimeistelee raporttia, joka linjaa uskonnonvapauden toteutumista puolustusvoimien eettisessä opetuksessa ja kenttähartauksissa samalla kun monikulttuurisuus lisääntyy.
Palveluksessa olevilla pitää olla mahdollisuus henkiseen ja...
Kotimaa täyttää 110 vuotta
Kotimaa alkoi ilmestyä 110 vuotta sitten. Lehden ensimmäinen numero näki päivänvalon painokoneesta joulukuun alussa 1905.
...







