”Suomessa ei ole keksitty mitään uutta”
Kun Kotimaa perustettiin vuonna 1905, Suomi oli vielä osa Venäjää ja luterilainen kansa eli ortodoksisen tsaarin aikaa. Ortodoksikirkon vaikutus oli kuitenkin maassa varsin pieni,...
”Ei ole tapana vuotaa räikeitäkään tapauksia”
Kirkon jäsenmäärältään suuriman työntekijäjärjestön, Kirkon alat ry:n toiminnanjohtaja Ritva Rasila on jäämässä eläkkeelle. Hän on kuullut monta ikävää tapausta työpaikoilta.
Helsingin Itä-Pasilassa sijaitsevaan toimistoon tulee...
Homoseksuaalisuuskeskustelu määrittelee uskonnollisen liikkeen suhdetta yhteiskuntaan
Uskonnollisille liikkeille homoseksuaalisuus on ”viimeisiä linnakkeita”, jossa liikkeiden omaa identiteettiä ja autonomisuutta voidaan tuoda esille, merkityksellistää ja ylläpitää, tutkija Aini Linjakumpu katsoo uutuuskirjassaan.
Hänen mukaansa...
Väitöskirjapalkinto Mari Stenlundille
Yhden Helsingin yliopiston viidestä väitöskirjapalkinnosta on saanut teologian tohtori Mari Stenlund. Hänen väitöskirjansa käsitteli psykoottisen ihmisen uskonnon- ja mielipiteenvapautta.
Ihmisoikeusteorian ja -lainsäädännön kirjaimellisen tulkinnan mukaan...
Ruotsin kuningatar tapasi paavin
Ruotsin kuningatar Silvia tapasi paavi Franciscuksen tänään aamupäivällä Apostolisen palatsin yksityiskirjastossa, kertoo Vatikaanin tietopalvelu. Vierailuun osallistui myös kuningattaren perhettä, muun muassa prinsessa Madeleine, hänen...
Ulkomaanapu lähettää asiantuntijoita Nepaliin
Kirkon Ulkomaanapu lähettää katastrofiavun asiantuntijoita Nepaliin auttamaan avustustyön koordinoinnissa. Tuhansia ihmisiä kuoli maanjäristyksessä lauantaina. Noin puolitoista miljoonaa ihmistä asuu itse rakentamissaan leireissä. Tilanne on...
Mari-Anna Pöntinen SEN:n pääsihteeriksi
Pastori, teologian tohtori Mari-Anna Pöntinen on valittu Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) pääsihteeriksi viisivuotiskaudeksi marraskuun alusta lähtien.
Pöntinen valittiin tehtävään tänään maanantaina SEN:n kevätkokouksessa Helsingin Kontulan...
500 ihmisen ketju avasi Kutsu 2015 -teemavuoden Lohjalla
Lohjan Laurinkatu täyttyi viime lauantaina hyväntuulisista kaupunkilaisista, jotka tulivat seurakunnan kutsusta mukaan hulluttelemaan. Noin 500 ihmisen käsi-kädessä seisova ihmisketju halusi julistaa, että Lohjalla on...
Lähetysseuralta 100 000 euroa Nepalin maanjäristysuhrien auttamiseen
Nepalia kohtasi lauantaina 25.4. laaja ja voimakas maanjäristys lähellä pääkaupunki Kathmandua. Tämänhetkisten tietojen mukaan kuolleita on yli 3000.
Luku kasvaa koko ajan, kun tietoja saadaan...
”Ikoni valitsee tekijänsä”
Vanhan slaavilaisen kirkkomusiikin soidessa taustalla ryhmä ihmisiä on syventynyt ikonien maalaamiseen. Jokaisen työ on erilainen.
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ikonipiiri kokoontuu Lippajärven Heiniemenpolulla sijaitsevassa Auroran kappelissa. Vetäjä...







