Koti Uutiset Sivu 1234

Uutiset

Maa järisi taas Nepalissa

Nepalissa on jälleen koettu voimakas, tuhoja aiheuttanut maanjäristys. Järistyksen voimakkuus oli 7,4 richteriä. Tietoja kuolleista on jo, kertoo esimerkiksi ...

Mitä tekisit, jos soittaja esittelisi itsensä paaviksi?

Vatikaanin sanomalehti L’Osservatore Romano kertoi viime viikolla, että paavi Franciscus oli yrittänyt soittaa sairastuneelle miehelle Franco Rabuffille lohduttaakseen tätä. Rabuffi luuli ensin, että kyseessä...

Laupeuden riemuvuoden bulla suomeksi – lue teksti

Katolisessa kirkossa vietetään laupeuden riemuvuotta. Paavi Franciscus ilmoitti juhlavuoden viettämisestä maaliskuussa. Laupeuden pyhä vuosi alkaa perisynnittömän sikiämisen juhlapyhänä 8. joulukuuta 2015 ja päättyy 20. marraskuuta...

Ymmärtääkö kirkolliskokouksen hiljainen enemmistö, mistä se päättää?

Myötätunnon voimaa tutkivan CoPassion-hankkeen koordinaattori Tii Syrjänen tutki vuosi sitten valmistuneessa kirkkososiologian gradussaan kirkolliskokousedustajien argumentaatiota liittyen seurakuntarakenneuudistukseen. Kirkolliskokouksen täysistunto äänesti viime torstaina seurakuntarakenneuudistuksesta eli...

Kuurojen koulun oppilaista kertova dokumentti ensi-iltaan

Ohjaaja Satu Majava lähti noin vuosi sitten Etiopiaan kuvaamaan dokumenttia Hosainan kuurojen koulun arjesta. Nyt elokuva Kuuroille korville on valmistunut ja saa ensi-iltansa Helsinki...

Yle: Rauman kirkkoherraa epäillään salakuuntelusta

Ylen tietojen mukaan Rauman kirkkoherraa Seppo Sattilaista ja seurakunnan talousjohtajaa epäillään salakuuntelusta. Syyttäjä vaati asiaa koskevan syyteoikeuden vanhenemisajan pidentämistä....

Kirkollisessa keskustelussa seksuaalisuudesta määritellään normaalin rajoja

Teemu Ratisen teos Synnistä Jumalan lahjaksi – Muuttuva seksuaalisuus ja usko (Kirjapaja) tarkastelee seksuaalisuutta tavallisten suomalaisten näkökulmasta: mitä...

Kirkko kieltäytyi kastamasta homoparin lasta

Yhdysvaltalainen episkopaalikirkon seurakunta Floridan Orlandossa perui miesparin lapsen kasteen vain muutamaa päivää ennen suunniteltua kastetta. Eric ja Rich McCaffreyn...

Yli puolet amerikkalaisista rukoilee päivittäin

Yli puolet eli 55 prosenttia amerikkalaista ilmoittaa rukoilevansa päivittäin, selviää Pew Research Centerin kyselystä, joka on tehty vuonna 2013. Amerikkalaisista 23 prosenttia sanoi rukoilevansa viikoittain...

Luottofillarit edustavat pyhää vastakulttuuria

Toukokuun alusta asti on pääkaupunkiseudulla voinut bongata luottamuksesta muistuttavia polkupyöriä. Kallion seurakunnan yhteisötempauksessa halutaan luottaa ihmisiin. Porukalla on kerätty vanhoja ja rikkinäisiä pyöriä kunnostettaviksi, ja...