Koti Jutut Sivu 418

Jutut

Lapuan piispaehdokkaista kaksi kannattaa ja kaksi vastustaa samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, selviää kyselystä

Kaksi Lapuan hiippakunnan piispanvaalin ehdokasta puoltaa mahdollisuutta samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen, osoittaa Tulkaa kaikki -liikkeen piispaehdokkaille tekemä kysely. Ehdokkaiden suhtautumista avioliittoon kartoitettiin piispojen...

Kolumni: Koin game changerin ja katson nyt jalkapalloa uusin silmin

Olin äskettäin elämäni ensimmäistä kertaa jalkapallostadionilla. Kyseessä oli Väre Areena Kuopiossa, missä vietimme tuomiorovastien kokousta. Kollegani Rannankarin Ilpo oli pyytänyt Suomen Palloliiton puheenjohtajaa ja...

Kommentti: Lucifer kelpaa etunimeksi – todistaako se kristinuskon merkityksen ohenemisesta?

Vuonna 2016 Kotimaa kertoi, että teologian kandidaatiksi oli valmistunut Lucifer-niminen mies. Hän perusteli hieman erikoista nimivalintaansa sillä, että oli jo lapsena kiinnostunut antiikin kreikkalaisista...

Professori Miikka Ruokanen uskoo, että kansankirkon jälkeen koittaa sateenvarjo­kirkon aika – erilaiset messu­yhteisöt kukoistavat

Kotimaan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n yhdessä tuottaman Kansankirkon pesänjakajat -radio-ohjelman toisessa jaksossa 20.9. professori Miikka Ruokanen esittää näkemyksensä kirkon tulevaisuudesta. Ohjelma kuullaan Radio...

Hyvät unenlahjat pitävät ulkoministeri Pekka Haaviston rauhallisena silloinkin, kun maailma kuohuu

Pohjoismaiden ulkoministerikokouksen ja hallituksen koronastrategianeuvottelujen välissä on tunnin tauko. Ulkoministeri Pekka Haavisto viettää sen kahvikupin kanssa nojatuolissa työhuoneessaan Valtioneuvoston linnassa. Viime viikkojen evakuoinnit Afganistanista...

Espoon hiippakuntaan kolme uutta rovastia ja yksi director musices

Espoon hiippakunnassa on myönnetty arvonimiä kolmelle papille ja yhdelle kanttorille. Piispa Kaisamari Hintikka myönsi rovastin arvonimen Tapiolan seurakunnan kirkkoherralle Päivi Linnoiselle, pastori Arja Majurille sekä...

Mysteerikuva: Mikä porukka poseeraa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä tilanteessa kuva on otettu tai mihin se liittyy. Mysteerikuva-sarjassa...

Pääkirjoitus: Kohti parempaa työyhteisöä – myös piispakunta

Piispa emerita Irja Askolan elämäkerrassa nousee esille piispakunnan keskinäinen kannustamattomuus. Tilanne on toivottavasti muuttunut viime vuosina. Toinen toistaan tukevan ilmapiirin tärkeys koskee tietysti kaikkia työyhteisöjä,...

Liittyykö pohjalais­kuntien alhainen rokote­kattavuus vanhoillis­lestadiolaisuuteen? – SRK:n Matti Taskila vastaa Keskipohjanmaassa

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) puheenjohtaja Matti Taskila vastaa Keskipohjanmaa-lehdessä kysymyksiin vanhoillislestadiolaisten rokotekriittisyydestä. Terveysviranomaiset ovat kertoneet koronarokotusten alhaisesta kattavuudesta muun muassa Perhossa, Sievissä, Nivalassa, Limingassa,...

Ruotsissa kirkolliskokouksen enemmistö haluaisi, että kaikki uudet papit vihkivät homopareja – Ei onnistu, sanoo arkkipiispa Antje Jackelén

Ruotsin kirkossa on virinnyt kirkollisvaalien alla vilkas keskustelu pappien avioliittokannoista. Kyse on siitä, voiko kirkko edellyttää kaikilta tulevilta papeilta valmiutta vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta...