Koti Jutut Sivu 2608

Jutut

Körttejä eivät muiden liikkeiden kesäjuhlat juuri kiinnosta

Herätysliikkeiden kesäjuhlakävijä osallistuu joko säännöllisesti tai satunnaisesti myös muiden herätysliikkeiden kesäjuhlille. Aktiivisimpia muihin liikkeisiin tutustujia ovat Raamattuopiston Hengellisen elämän syventymispäivien kävijät, joista 85 prosenttia...

Uusi hallitus ja kirkko – 10 kysymystä kirkon kansliapäällikölle

Kotimaa24 kysyi kirkkohallituksen kansliapäälliköltä Jukka Keskitalolta 10 kysymystä siitä, millainen tuore hallitusohjelma ja hallitus on kirkon kannalta. Tuleva hallitus...

Saksaan suunnitteilla luontoystävällinen moskeija

Guardian.  Kahden ja puolen miljoonan euron projektin myötä lähellä Hampuria Norderstedtissä sijaitsevasta moskeijasta tulisi ensimmäinen, jonka minareetit käyttävät tuulivoimaa...

Valtuusto haluaa selvityksen Rauman seurakunnan pörssitoiminnasta

Arvion mukaan, kyseisen vuoden varainhoitosäännön ohjeita ei olisi kaikilta osin noudatettu eikä riittävästi valvottu. Kirkkovaltuuston...

Kotimaa24 kantaa kesälaitumillekin

Kotimaa24:n uutisista ei tarvitse halutessaan jäädä paitsi mökkirannallakaan. Yhä useampi lukee nykyisin uutisensa kätevästi kännykällä. Myös Kotimaa24 tarjoaa mobiileille...

666 äänivaltaista valitsee Kuopion piispan alkuvuodesta

Wille Riekkinen jää eläkkeelle. Riekkinen on toiminut Kuopion piispana vuodesta 1996. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päättää piispanvaalin ehdokasasettelun alkamisesta syyskuun...

Professori: Säännölliset Sley-messut kirkon kannalta ongelmallisia

Hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan Espoon Iivisniemen kappelin SLEY-messujen kaltaiset naispapittomat jumalanpalvelukset voivat olla kirkon kannalta ongelmallisia. – Jos ne ovat säännöllisiä ja laajamittaisia, ne...

AL: Tuleva hallitus pohtii muutoksia aborttilainsäädäntöön

Kristilliset on saanut tulevan hallituksen ohjelmaan läpi kirjauksen Suomen aborttilainsäädännön tarkastelemisesta uudelleen, uutisoi Aamulehti. Lehden mukaan tulevista hallituspuolueista muut paitsi vihreät eivät vastustaneet kirjausta. Aamulehden toimituksen...

Anglikaanisen kirkon maamerkki Uudessa-Seelannissa vaurioitui lisää

Uuden-Seelannin toiseksi suurin kaupunki kärsi suuruusluokaltaan jopa 6,3 magnitudin järistyksistä kesäkuun 13. päivänä. Yksi henkilö...

Elinluovutuskortteja 250 jakelupisteeseen

Elinsiirtojonossa kuolee Suomessa turhaan jopa 30 ihmistä joka vuosi, koska siirtoelimiä ei riitä kaikille niitä...