Koti Jutut Sivu 2602

Jutut

HS: KRP kiinnostui lestadiolaisten hyväksikäyttötapauksista

Keskusrikospoliisi ryhtyy tutkimaan, onko vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä poliisin tietoon tähän saakka tulemattomia hyväksikäyttötapauksia, kertoo Helsingin Sanomat lauantaina 9.4. Krp toivoo asianomaisten kertovan tapauksista poliisille. Lisäksi...

Tuusulan seurakuntaneuvosto näpäytti järjestöjä

Tuusulan seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt siirtää reaktiona Älä alistu! -kampanjalle Suomen Raamattuopistolle kerättävän kolehdin palmusunnuntaista todennäköisesti vähemmän tuottoisaan toukokuun viimeiseen viikonloppuun. Kirkkoherra Ulla Rosenqvist...

Karuja tutkimustuloksia Australian papeista

Tuore tutkimus kertoo, että monet Australian 3000 katolisesta papista suhtautuvat kriittisesti piispoihinsa ja lisäksi he myöntävät etteivät usko kaikkia keskeisiä kirkon opetuksia. Tutkimusta johtaneen professorin...

Paastovinkki 27/40: Vietä tänään autoton päivä

Paastovinkki-sarjassa haastetaan osallistumaan paastoon. Tällä kertaa kysytään voisitko käyttää joukkoliikennettä oman auton sijaan tänään tai paaston aikana – tai jopa kokonaan siirtyä julkisen liikenteen...

Ensimmäinen kerta -seurakuntavaalikampanja huomioitiin mainosmaailmassa

Seurakuntavaalien Ensimmäinen kerta -kampanja sijoittui Mainostajien Liiton järjestämässä AdProfit 2010-kilpailun Paras yhteiskunnallinen kampanja -osiossa toiseksi. Sarjaan osallistui kaikkiaan neljä kampanjaa. Ensimmäinen kerta oli mainostoimisto Sherpan...

Yhteisvastuukeräys vie Riihimäellä hiukset päästä

Riihimäen seurakunta lienee toteuttanut tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen omaperäisimmän keräysidean. Neljä kampanjahenkilöä, diakoni Anne Immonen, riihimäkeläinen kirkkovaltuutettu Iida Enqvist, kirkon opiskelija Toni Vehmassalo sekä tunnettu iskelmälaulaja...

Kirkon asiantuntija: Ajatus ihmiskauppalaista kannatettava

Ihmiskaupan vastaisen tarkennetun toimintasuunnitelman seurantaa varten asetettu ohjausryhmä ehdotti tällä viikolla, että ihmiskaupasta tulisi säätää oma erityislakinsa. Työryhmän mielestä keskeisenä osana lakia pitäisi olla uhrien...

Vapaa-ajattelijat rajaisivat rippisalaisuuden alaa

Vapaa-ajattelijain Liitto esittää, että rippisalaisuuden alasta rajataan pois vakavimmat rikokset. Vastaava rajaus koskee jo nyt esimerkiksi lääkärin vaitiolovelvollisuutta. Toisaalta vapaa-ajattelijat esittävät, että jos rippisalaisuus säilyy,...

Nuoret suvaitsevaisia Planin mukaan

Yli 1 200 nuorta osallistui Mitä vaalit? -kampanjaan, joka kiersi eduskuntavaalien alla tapahtumissa ja oppilaitoksissa. He saivat äänestää kampanjan vaalikopissa viiden erilaisen kuvitteellisen yhteiskunnan...

Arkistolaitos linjaa kirkonkirjojen tutkimisen periaatteitaan

Arkistolaitos on ottamassa välittävän kannan kirkkohallituksen ja Suomen sukututkimusseuran välisessä köydenvedossa oikeudesta tutkia sata vuotta nuorempia kirkonkirjoja. Arkistolaitos tiukentaa kirkkohallituksen linjan mukaan yksityisyydensuojakäytänteitään, mutta...