Luther-säätiön piispa vaihtuu parin vuoden kuluessa
Matti Väisänen kertoo, että hän saa yhä muutamia yhteydenottoja kuukaudessa kirkon työntekijöiltä, jotka tahtovat hänen kaitsentaansa. Viestien määrä...
Ortodoksiseen kirkkoon liittyi pääsiäisenä 150
Esimerkiksi Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa kokoontui vuoden aikana seitsemän katekumeenikerhoa, joista kirkkoon liittyi lähemmäs sata henkeä.
Lue...
Lastenmaalle kulttuurilehtitukea
Lasten kulttuuria vahvasti esillä pitävä Lastenmaa on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön jakamaa kulttuurilehtitukea. Lastenmaa ei ole saanut lehtitukea vuosikausiin. Nyt tuen määrä oli 3000...
Real Madrid hylkäsi ristinsä muslimirahan vuoksi
Poiston syy on puhtaan taloudellinen, sillä seuralla on käynnissä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa nimikkolomakohteen rakentaminen. Lomakohteen on...
Hengellinen slangi avautuu verkkosanakirjoissa
Körttisanakirjan syntyä ja olemassaoloa. Sitä ei kirjoittajiensa mukaan ole tarkoitettu liian vakavasti otettavaksi.
Körttien sanasto sai alkunsa Lahden Herättäjäjuhlien...
Ortodoksisen papin perheen kuuluttava kirkkoon
Ortodoksisen kirkon papin avioero ei merkitse Suomessa toimituskieltoon asettamista. Sen sijaan uudelleenavioituminen johtaa tähän. Julkisuudessa...
Facebook-kampanja houkutteli lisää kirkkomusiikin opiskelijoita
– Olen myös lähettänyt kaikkien musiikkioppilaitoksien pianonsoitonopettajille rekrykirjeen. Info kirkkomusiikin opiskelusta pitää kohdistaa toisella tavalla...
Uskovaisten äänet jakautuvat tasaisesti eri puolueille
Juri Mykkänen Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta on tutkinut uskonnollisuuden vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
Mykkäsen artikkeli sisältyy oikeusministeriön julkaisuun...
Huovisen teologinen sihteeri valitsi retoriikan
Eero Huovisen ja vähän aikaa myös piispa Irja Askolan teologisena sihteerinä palvellut Antti Mustakallio on ryhtynyt puhetaidon ja...
Facebook-ryhmä toimii hauturien varaventtiilinä
Tuoreessa Hautaustoimistojen liiton Tiimalasi-lehdessä Veli-Pekka Jokela kertoo myös suljettuun Facebook-ryhmään kuulumattomille, mistä hauturit eli hautaustoimistoväki...

