Koti Jutut Sivu 2434

Jutut

Luther-säätiöön uusia pappeja – joukossa piispa Huovisen veljenpoika

Suomen Luther-säätiön palvelukseen vihitään viisi uutta pappia. Säätiön piispa Matti Väisänen suorittaa vihkimyksen toukokuun 26. päivä Lahdessa. Eräs vihittävistä on piispa Eero Huovisen veljenpoika Harri...

Väitös: Filosofia ja mystiikka kohtaavat

Mikko Telarannan 11.5. Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa analysoidaan aristoteelisen ajattelun peruskäsitteitä kahdessa hyvin erilaisessa viitekehyksessä: oman aikamme filosofin,...

Suomen kansalaisuus 4500 ulkomaalaiselle

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2011 aikana 4 550 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaan kansalaista. Määrä on 200 enemmän kuin vuonna 2010. Entisen kansalaisuutensa säilytti 93 prosenttia...

Yhdysvaltaisupseereille opetettiin islam-vihaa

Yhdysvalloissa on noussut kohu armeijan oppilaitoksen kurssista, jossa islam leimattiin uskontona kokonaisuudessaan Yhdysvaltain viholliseksi. Yhdysvaltain puolustusministeriö on vahvistanut kurssimateriaalin aitouden ja pääesikunta tuominnut sen...

Nuorten maksuhäiriöt yleistyivät rajusti

Valtaosa nuorten velkomustuomioista valtaosa aiheutuu tili- ja kertaluotoista, puhelinlaskuista, verkkokaupan ostoksista tai maksamatta jääneistä vuokrista....

Kirkkohallituksen maallikko- ja pappisjäsenet valittu

Kirkolliskokous valitsi kirkkohallituksen täysistunnon maallikko- ja pappisjäsenet toimikaudeksi 1.6.2012-31.5.2016. Maallikkojäseniksi...

Nokian herätyksen perilliset tienhaarassa

Nokia Missio ry:n ja Nokia Mission Churchin rinnakkaiselo on ohi. Neljä vuotta sitten perustettu kirkkokunta on jättämässä kahden toimijan kotina palvelleen Tampere Areenan nykyisen...

Kolumnistilta ratkaisumalli hengellisen väkivallan selvittelyyn

Lakimies Ville Hoikkala ehdottaa Sana-lehden kolumnissaan mallia väitteiden hengellisestä väkivallasta mahdollisimman puolueettomaan selvittämiseen. Hoikkala ottaa kirjoituksessaan kantaa Aini Linjakummun vanhoillislestadiolaisen liikkeen hoitokokousten hengellistä väkivaltaa...

Taloussanomat: Viidennes yritysjohtajista karsastaa uskonnollisia juhlapyhiä

Taloussanomien haastatteleman Halpakauppaketju Tokmannin hallituksen puheenjohtaja Kyösti Kakkosen mielestä...

Dosentti: Kirkolla ei ole oppia paholaisesta

Kari Kuula. Oikeaoppiset kristityt voivat kannattaa hyvinkin erilaisia diabologisia tulkintalinjoja perinteisestä paholaisuskosta aina hyvin abstraktiin ”jotakin suurempaa pahaa...