Koti Jutut Sivu 2218

Jutut

Aloite ortodoksisen kirkon lehdestä ei mennyt läpi

Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa koolla oleva Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous katsoi, ettei kirkolla ole tässä vaiheessa realistisia mahdollisuuksia yhteisen valtakunnallisen paperilehden julkaisemiseen. Talousarviossa ei ole asetettu...

Puola kielsi rituaaliteurastuksen – Suomessa käsittely viivästyy

Puolan korkein oikeus on kieltänyt eläinten rituaaliteurastuksen muutamaa viikkoa ennen siihen sallivasti suhtautuvan EU-asetuksen voimaantuloa. Puolan maatalousministerin Stanislaw Kalemban mukaan tammikuun alussa voimaan tuleva...

Hoosianna Flash Mob pysäytti – katso video

Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä kajahti tiistai-iltana odottamaton Hoosianna lähestyvän adventin kunniaksi. Kyse oli flash mobista eli ”äkkiryhmästä”, ennalta sovitusta esityksestä tai tempauksesta. Väkeä oli ennakkoon kutsuttu...

Lähetysseuralta 60 000 euroa Tansanian kuivuuden uhrien auttamiseksi

Suomen Lähetysseura on lähettänyt katastrofirahastostaan 60 000 euroa hätäapua Pohjois-Tansanian kuivuuden uhreille. Tilanne on kärjistynyt useampien heikkojen sadekausien seurauksena. Tilanteen odotetaan pysyvän kriittisenä aina maaliskuun...

Palkitun liikuntamenetelmän kehittäjä perää kirkolta yhteistyötä urheiluseurojen kanssa

kehitti Familympics-perheliikuntamenetelmän seurakuntien ja urheiluseurojen kasvatusyhteistyötä varten. Sippolan...

Arkkipiispa Ylelle: Köyhyys ei johdu ihmisen ominaisuuksista

Kari Mäkinen puhuu Ylen laajassa haastattelussa köyhyydestä. Mäkinen on huolissaan siitä, että nyky-yhteiskunnassa oma paikka pitää lunastaa kuluttamalla. Hän...

Nuorille kerätään rahaa kirkon diakoniarahaston kautta

MTV3 aloittavat kolmivuotisen hyväntekeväisyyskampanjan Nuorten hyväksi. Kampanja lähtee käyntiin joulukeräyksellä, jonka avaustapahtuma järjestetään tänään tiistaina 27.11. Helsingin keskustassa Kolmen...

Oulussa kansainvälinen seiminäyttely

seiminäyttely avataan lauantaina 1.12. jo viidennen kerran. Seimiä on yhteensä noin 50 eri puolilta maailmaa suurten kirkkokuntien (luterilaisen,...

Ihmiset tottumassa kirkon mainoskampanjoihin

Seiska TV:ssä näkyvä kampanja kerää enimmäkseen hyvää palautetta. Edes se ei tunnu haittaavan, että Jeesus-lapsella on tonttulakki päässä. Helsingin...

Jouluradio tavoittelee 100 000 Facebook-tykkäystä

Riitta Kalliorinne. Jouluradio on Toivontuottajien eli pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen ponnistuksen tulos. Nyt juhlitaan 10-vuotista taivalta. Jouluradion suosio on Riitta...