Tunturipapin virka lakkautettiin
Inarin seurakunnan kirkkovaltuusto on päättänyt tiukan äänestyksen jälkeen lakkauttaa seurakunnan toisen seurakuntapastorin eli tunturipappi Anita Kuusisen viran ja kolmannen diakonin viran ensi vuoden alusta...
Vuosia jatkunut kirkon ja Luther-säätiön vääntö saamassa päätöksensä
Seppo Häkkinen pitää mahdollisena, että Luther-säätiössä eli nyttemmin Lähetyshiippakunnassa toimivat Suomen luterilaisen kirkon papit voisivat eri hiippakunnissa menettää...
Ruandalainen lapsi voi jäädä toistaiseksi Suomeen
Turussa 4,5 vuotta asunut ja alakoulua käynyt ruandalainen 10-vuotias lapsi voi toistaiseksi jäädä Suomeen. Tiistaina 7.5. tuli Helsingin hallinto-oikeuden päätös, että hallinto-oikeus kieltää käännyttämisen...
Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti avataan uudestaan
Norja ja Ruotsi haluavat houkutella pyhiinvaeltajia keskiaikaiselle Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitille. Ruotsin Selangerin ja Norjan Trondheimin välillä kulkeva 580 kilometrin reitti oli keskiajalla merkittävä pyhiinvaelluskohde,...
Rippikoulun aloittamista ei haluta varhentaa
Yleisvaliokunnan mietinnön mukaan 10–14-vuotiaiden kristillinen kasvatus tulee ottaa erityisen kehittämisen kohteeksi, mutta rippikoulun varhentamiselle ei...
Amerikkalainen sivusto tilastoi maailman uskontoja
Pew Forum pitää yllä sivustoa, joka julkaisee tietoja myös uskontoon liittyvistä tutkimuksista ja aiheista. Sivustolta löytyy muun muassa tutkimustilastoja...
Musiikki hälventää ennakkoluulot Toholammilla
Yhteyden ilta -konsertti, jonka ideana on pyrkiä rakentamaan yhteyttä ja ykseyttä kristittyjen välille.
”Paljon on kuultu vain kauniita sanoja,...
Ruokakassin työntekijät jalkautuivat kadulle
Auttajia pyritään myös kouluttamaan yhteistyössä ruoka-apua antavien seurakuntien ja järjestöjen kanssa.
Operaatio Ruokakassin Eväät arkeen -nimistä...
Jehovan todistajat: Paras olisi jos nykytilanne säilyisi
Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen kertoo Kotimaa24:lle, miten uskonnollinen yhdyskunta suhtautuu tuoreeseen selvitykseen, jossa otettiin kantaa Jehovan todistajien vapauttamiseen asevelvollisuudesta.
Leinosen mukaan parasta olisi, jos...
Loviisan Sanomat: Yhdelle pyllypenkille armoa
Yksi kuviokirkonpenkki jää näillä näkymin odottamaan hiomattomana, kunnes Loviisan seurakuntayhtymän luottamuselimet saavat vielä kerran käsiteltyä pyllykuviollisten penkkien kohtaloa, kertoo Loviisan Sanomat.
Loviisan kirkon penkkejä on...

