Koti Jutut Sivu 20

Jutut

Nyyttärijoulu ystävien kesken – ”Toiminta eri yhteisöissä tuo toivoa”

Helsinkiläinen Hanna-Leena Nuutinen asuu yksin, mutta yksinäinen hän ei ole. Vastikään eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja toimii aktiivisesti vapaaehtoisena muun muassa Tuomasyhteisössä ja Emmauksessa. Taizé-yhteisön kautta...

Sunnuntain evankeliumi: Jeesus tuli meitä varten

Neljännen adventtisunnuntain teeman mukaisesti Herran syntymä on lähellä. Matteus johdattaa meitä näkemään tapahtumat Joosefin silmin. Maria on vasta kihlattu Joosefille, kun hän tulee Pyhän...

Kirja-arvio: Eläväinen historiikki Maarian kirkosta kertoo myös kristinuskon alkuvaiheista Suomessa

Keskiaikaiseen Maarian kirkkoon astuminen kesällä tai talvella Turussa on tuntunut minusta aina siltä kuin astuisi mystiseen maailmaan. Tunnelman luo kivikirkon keskiaikainen arkkitehtuuri ja arkaaisilta...

Veden äärellä kohoavan Iin kirkon on salama polttanut kahdesti

Kolmanneksi vanhimpana Pohjois-Pohjanmaan seurakuntana Iin seurakunta juhli viime vuonna 650-vuotista taivaltaan. Nykyinen kulttuurihistoriallisesti merkittävällä paikalla Iin Haminassa sijaitseva 75-vuotias kirkko on kahdeksas. Edeltävä Pyhän...

Kolumni: Seitsemän sortin lepoa joulunpyhiin

Omassa elämässäni joulunaika ja lepo eivät ole koskaan liittyneet toisiinsa. Suurperheen emännän joulu on sekä etukäteen, joulunpyhinä että jälkikäteen täynnä työtä ja touhua. On yritettävä...

Muistokirjoitus: Raili Kyllikki Kovalainen 1951–2025

Tieto ystäväni Raili Kovalaisen kuolemasta tuli minulle järkyttävänä yllätyksenä. Hän menehtyi 19.11.2025 nopeasti edenneeseen vakavaan sairauteen. Raili syntyi 15.12.1951 Vihdissä, mutta toimi työuransa aikana Hyvinkäällä...

Kauneimpien Joululaulujen lauluvihon käyttö puhututtaa

Kauneimpien Joululaulujen lauluvihon käyttö on herättänyt paikoin epätietoisuutta. Kotimaan toimitukseen tulleen yhteydenoton mukaan lauluvihon käyttöä olisi joissain seurakunnissa rajoitettu esimerkiksi kehitysvammaisten joulutilaisuudessa. Kieltoa oli...

Kirkon Ulkomaanapu vähentää 21 henkilötyövuotta

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) vähentää Helsingin toimistosta 21 henkilötyövuotta lokakuussa alkaneiden muutosneuvottelujen tuloksena. KUA joutuu vähentämään henkilöstöään, koska sen saama kansainvälinen rahoitus on vähentynyt voimakkaasti. Kuluneen...

Syksyn aikana valmistui osaajia kirkon aloille – Katso nimet Diakin ja Suomen Diakoniaopiston valmistuneista

Diakonia-ammattikorkeakoulu Diakonia-ammattikorkeakoulusta kesäkuu-joulukuu 2025 aikana valmistuneet kirkollisen kelpoisuuden saaneet opiskelijat, jotka ovat antaneet luvan nimen julkaisuun valmistumisen jälkeen. HELSINKI, SOSIAALIALA Sosionomi (AMK), diakoniatyö: And Lauri, Eskelinen Elli,...

Näkökulma: Joogan ja virsien kieltoa toivovat jakavat yhteisen maailmankuvan

Jooga ja kaikenlainen muukin meditaatio tulisi tunnustaa uskonnolliseksi toiminnaksi. Näin vaaditaan kansalaisaloitteessa, jolle parhaillaan kerätään nimiä. Tavoitteena on, että kun jooga olisi nimetty uskonnolliseksi,...